And now for something completely different

Minulla saattoi olla alussa vähän pessimistiset ajatukset tiimioppimisesta luontoalalla. Toisaalta realistiset, olihan niitä vaikeuksiakin ollut. Varmasti olin käynyt mielessäni ne samat vastaväitteet, joita kaikki tiimioppimiseen tutustuvat esittävät. Ei sovi meidän alalle. Ei sovi sellaisille opiskelijoille, joita meille hakee. Ei sovi kaikille. Ei sovi minulle. Ei sovi vielä. Ei sovi nyt. Ei sovi meidän oppilaitokselle. Ei sovi meidän opettajille. Ei sovi toiselle asteelle. Ei sovi meidän lukkareihin ja modulointeihin. Eikä varmasti sovi näille ryhmille, jotka ovat tulleet opiskelemaan perinteisellä tavalla. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa jollekin sopivalle mielikuvitusryhmälle.

Monty Python -ryhmä käytti tätä lausetta show'ssaan.
Meille se on arkipäivää

Nyt kun tiimioppimis-hippeilyn aloittamisesta Asikkalassa on kulunut hieman reilu vuosi, voi vain todeta, että väärässä olin. Joka suhteessa. Ihan turhaa se inttäminen ja ei-sovittelu oli. Onneksi ei siihen tullut kovin kauan tuhrattua.

Tiimioppiminen on lähtenyt toimimaan luontoalan opiskelussa aivan häijyn loistavasti. Tämä todella on erilaista kuin opiskelu ja opettaminen aikaisemmin. Mutta samalla touhu on hyvin erilaista kuin Tiimiakatemialla. Jotkin sieltä tutut elementit toimivat aika lailla sellaisenaan apinoituina, jotkut eivät ainakaan toistaiseksi toimi oikein mitenkään (tai ole vielä käytössä), jotkut ovat hakeneet ja löytäneet aivan toisenlaisen olomuodon. Ja toisaalta meille on syntynyt ihan uusia elementtejä.

Valmentajaparini kanssa tuumailimme, että pitää varmaan antaa prosessin elää ja kehittyä, kun meneillään on nyt erittäin paljon uutta luova kausi. Emmekä me valmentajat sitä luo, vaan tiimioppimisesta syttynyt opiskelijaporukka. Valmentajien pitää seurailla prosessia herkästi, ohjailla ja tukea sitä hienovaraisesti ja onkia esiin syntyvien hienojen käytäntöjen ja toimintamallien ituja. Istuttaa ne hyvään multaan ja kastella.

Valmentajaparini puhuu höpöttelystä, asioiden ja
ideoiden vireillä pitämisestä ja ajatusten ujuttamisesta
tiimiläisten tietoisuuteen, kunnes joku nappaa
asiasta kiinni lähtien toteuttamaan sitä

Tiimioppiminen toisella asteella - tai ainakin luontoalalla - saattaa muotoutua hyvinkin eri näköiseksi kuin liiketalouden amk-opinnoissa. Esimerkiksi seuraavat erot ovat kokeilumme aikana tulleet vastaan:

1. Lukemattomuus
Opiskelijoissamme on paljon sellaisia, jotka eivät lue kirjoja. Eikä tämä ole pelkästään ennakkoluulo, vaan monen kohdalla tärkeä periaate tai esim. oppimisvaikeuksiin liittyvä, syvälle juurtunut ominaisuus. Moni on hakeutunut ammatillisiin opintoihin päästäkseen lukemasta kirjoja. Tiedon hankkiminen kirjoja lukemalla on hyvin suuren kynnyksen takana. Olemme pohtineet paljon sitä, mikä voisi ainakin osittain korvata kirjojen lukemisen tällaisella hyvin käytännöllisesti orientoituneiden tekijöiden alalla. Tuntuu siltä, että esim. Asikkalassa virinnyt oppimisklubitoiminta korvaa osaltaan kirjojen lukemisen tarvetta. Oppijat lukevatkin toisiaan - kokeneemmat opettavat noviiseja.

2. Pakkotiimit ja pilvitiimit
Kun yksisarjaisilla, vähän hakijoita vetävillä aloilla ei ole mahdollista muodostaa tiimejä tiimiroolitestien tms. perusteella, samaan tiimiin joutuvat kaikki "saapumiserän" opiskelijat. Tällaisissa satunnaisesti muodostuneissa ns. pakkotiimeissä saatetaan joutua tekemään paljon töitä, jotta jokaiselle löytyy mielekäs rooli ja kovin samantyyppistä tiimiekologista lokeroa asuttavat saadaan rakentavaan yhteistyöhön. Meillä on nyt kokemusta kolmesta pakkotiimistä, joista kaksi on löytänyt hienosti yhteisen sävelen, yksi taas ei.

Toisaalta oppijat ovat alkaneet suurella innolla hakeutua vapaaehtoisuuteen perustuviin, tietyn aiheen tai oppimishaasteen ympärille perustettuihin, kokoonpanoltaan vaihteleviin tiimeihin, joita tässä kutsun pilvitiimeiksi. Pilvitiimit saattavat muodostua esim. tietyn oppimisklubin ympärille. Sama henkilö voi kuulua moneen pilvitiimiin ja innokkaimmat kuuluvat niihin kaikkiin. Toisaalta pilvitiimit voivat syntyä yhteisen hankkeen, esimerkiksi suuren asiakaskeikan tai kesäleirien valmistelun ympärille. Pilvitiimit tuntuvat innostavan oppijoita aivan uusiin oppimisen ja tekemisen sfääreihin. Niissä puuhaaminen tuntuu harrastamiselta, hauskalta, vapaalta ja itsenäiseltä. Pilvitiimejä johtavat oppijat itse ja yhdessä. Valmentajat kiertelevät pilvitiimien ympärillä ja katselevat hämmentyneinä tekemisen intoa.

Tiedän tiimiakatemiallakin olevan erilaisia projektitiimejä, mutta nämä esim. klubien ympärille kokoontuvat tiimit ovat käsittääkseni löyhempiä ja vapaamuotoisempia. Jokainen on niissä mukana omien tavoitteidensa ja hauskanpidon vuoksi, sen verran kuin haluaa. Oppiminen on yhdessä tekemisen mukava sivutuote. Pilvitiimit ovat avoimia eri alojen ja eri vuosikurssien oppijoille - kaikille asiasta kiinnostuneille, joskus myös kokonaan ulkopuolisille.

Kukaan ei osannut odottaa oppimistiimejäkään.

3. Formaalin oppimisen sumentuminen
Jos formaali oppiminen määritellään koulutusinstituution järjestämäksi, strukturoiduksi ja todistukseen johtavaksi, oppijan näkökulmasta tarkoitukselliseksi oppimiseksi (JAMK opettajakorkeakoulu 2007), vieläkö esim. oppimisklubien toiminta mahtuu tähän määritelmään? Klubien vetäjät organisoivat toimintaa, johon oppilaitokselta ei tarvita juuri muuta tukea kuin auto kuljetuksiin. Oppijat jopa maksavat iloisesti itse osallistumismaksunsa sellaisiin aktiviteetteihin, joita haluavat käydä kokeilemassa, mutta joita ei ole koulun puolesta järjestetty. Tällaista emme olisi tohtineet heille edes ehdottaa. Eräs klubinvetäjistä linjasi klubitoimintaa siten, että klubeilla tulee olla vapaus tehdä sitä, mikä klubilaisia kiinnostaa ja josta he kokevat hyötyvänsä. Oppilaitos tukee esim. taloudellisesti sitä osaa toiminnasta, joka suoraan liittyy opetussuunnitelman tavoitteisiin. Muun toiminnan klubilaiset rahoittavat itse ja siihen osallistuvat ne, jotka haluavat tai voivat. Niin yksinkertaista se on. Ja nerokasta.

On silti ihan mullistavaa todistaa tällaista mutkatonta ja palavaa tekemisen halua. Ymmärrän toki, että tämä toimintatapa soveltuu erityisen hyvin juuri monen harrastuksiin liittyvälle luontoalalle, mutta vaikea tätä silti on käsittää. Diili on tämä: antakaa te valmentajat meidän tehdä kivoja asioita yhdessä. Seuratkaa ja tukekaa oppimista. Hyväksykää se, että osa tekemisestä menee yleisen hyvinvoinnin ja elämänilon piikkiin eikä niinkään kovan substanssiosaamisen rakentamiseen. Ohjatkaa olennaisen äärelle ja lopulta ammattiosaamisen näyttöihin.

4. Opetuksen rippeet
Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että osa opetuksesta on säilymässä luonto-ohjaajien koulutuksessa. Esimerkiksi luontoalan koneiden ja laitteiden käyttäminen ja huoltaminen varmaankin opetetaan myös ensi syksynä. Tosin siihenkin saattaa tulla uutta intoa ja tuoreutta, jos oppijat vievät yhdessä tekemisen iloisen asenteen mukanaan konehalleillekin.

Itse olen pohtinut, voisiko opetusta "ripotella" sopiviin paikkoihin, ikään kuin integroida tiimioppimiseen vastaavasti kuin esim. kieliopintoja on tuotu ammattiaineiden opintojen sekaan. Ehkä valmentaja-opettaja voi pitää sovittuina aikoina tietoiskutyyppisiä opetustuokioita esim. ajankohtaisista lajeista luonnossa tai lähteä vaellusretkille mukaan tutustuttamaan retkellä kohdattaviin lajeihin. Tai tulla ruokaklubin tilaisuuksiin neuvomaan hyötykasvien käytössä. Tämä onnistuu silloin kun opetettava sisältö on valmentajalla hyvin hallussa. Ulkopuolisia opettajia lienee turha raahata esim. melontaretkelle ulkoilulainsäädännöstä huutelemaan.

Teoria-injektioita suoraan suoneen, on demand

Kaapin paikka

Jo opiskeluaikoina kierrätysneuvojana toimiessani hoimme slogania "tavoitteenamme on tehdä itsemme tarpeettomiksi". Hieman pilke silmäkulmassa sitä sanottiin, koska eihän nyt oikeesti ikinä niin tule käymään. Hihi.

Jos lähtisi etsimään metaforaa ammatillisena opettajana työskentelemiselle, pahimpina päivinä se voisi olla vaikka (luonnonvara-alaan sopivasti) mullikan taluttamista narussa. Ei se mullikka halua sinne, minne sinä olet sitä viemässä. Jos oikeasti ryhdytään voimia mittelemään, häviölle se taluttaja jää. Pitää olla pelotteita ja rankaisukeinoja, joita välttääkseen mullikka suostuu yhteistyöhön. Hylättyjä arvosanoja. Kasvatuskeskusteluja. Valvontailmoituksia. Taluttaja tekee suurimman työn. Mullikka suostuu, vastahakoisesti, mylvien ja silmiään muljautellen. Taluttaja oppii taluttamaan. Mullikka oppii tottelemaan. Jos oppii.

No sittenhän on myös toisenlaisia tapoja tarjota ammatillista koulutusta. Tälle meillä tapahtuvalle oppimisen tivolille on vaikeampi keksiä metaforaa. Mieleen tulee kilpapyöräily. Ryhmä pyöräilee hurjaa vauhtia eteenpäin toistensa nopeudesta ja tsempistä hyötyen. Kärjessä pyöräilevä "jänis" vaihtuu ajoittain, jottei kukaan rasitu liikaa tuulen halkomisesta. Toisaalta tästä puuttuu kilpapyöräilyn kiire, kilpailu ja ulkoa asetetut tavoitteet.

Yksikään pyörä ei jää paikoilleen, kun muut liikkuvat

Ehkä osuvampi metafora olisi kellon koneisto. Kun yksi hammasrattaista on lähtenyt pyörimään, toisetkaan eivät jää jumittamaan paikoilleen. Hammasrattaat ovat tiimioppimisen elementtejä, meillä hyvin keskeisinä oppimisklubit. Ensimmäisenä lähti pyörimään eräklubi retkeily-, ohjaamis- ja varustetaitojen toivossa. Pian seurasi kalaklubi, jota motivoi into kalastamiseen ja halu jakaa siihen liittyvää osaamista. Ruokaklubi vielä hieman nitisee käynnistyen hitaammin, mutta erkkaklubi lähti pyörimään vimmatusti tavoitellessaan erityisryhmien luonnossa ohjaamisen osaamista. Koneiston täydellinen toiminta tuntui vielä kuitenkin kaipaavan jotain - on syntymässä myös "aktiviteettiklubi", foorumi erilaisten luontoaktiviteettien harjoitteluun ja ohjaamiseen.

Entä se kellotaulu? Sen viisarit näyttävät ammatillisen osaamisen ja oppimistaitojen kasvua koko tiimillä. Vaikka yksittäisiä hammasrattaita pyörittävät eri tyypit innollaan ja aktiivisuudellaan, oppimisesta pääsevät nauttimaan kaikki, jotka mukaan uskaltavat. Valmentaja on ehkä se, joka vetää kellon aina uuden tiimin aloittaessa (tai huolehtii, että joku sen vetää). Hän on kelloseppä, joka on yhdessä opiskelijoiden kanssa suunnitellut tämän koneiston. Hän myös kulkee rasvakannu kädessä ja ruikkaa siitä tarvittaessa tilkkasen sopivaan kohtaan rattaan jumiuduttua.

No nyt kun minun ei tarvitse enää kiskoa rimpuilevaa mullikkaa narun päässä, oma toimenkuvani on hieman hukassa. Olen mm. luvannut valmentamalleni tiimille lähes kaikki tälle keväälle minulle merkityt opetustunnit heidän parhaaksi katsomaansa käyttöön, mm. klubitoimintaan. Erkkaklubi onkin jo sopinut ensimmäiset oppimistilaisuudet oppituntieni ajaksi. Klubin vetäjä kyseli klubille perustetussa FB-ryhmässä, ketkä ovat lähdössä mukaan tutustumaan tuleviin asiakkaisiin. Minäkin ilmoittauduin, vaikka kysäisinkin leikkisästi että tarviiko sitä nyt erikseen sanoa. Klubin vetäjä totesi, että tarvitsee. Muistutti vielä, että "olethan lähdössä sinne kuitenkin klubilaisena!" MINULLE NÄYTETTIIN KAAPIN PAIKKA! Oppiminen on nyt erittäin hyvissä ja täysin oikeissa käsissä. Olen tervetullut mukaan, mutta minun ei haluta omivan tätä prosessia. Enkä todellakaan aio niin tehdä.

Tällaista on onnistuminen

Oli pakko oikein kaivaa esiin ryhmänohjaajan tehtävälista ja ammatillisen opettajan perustehtävälistaus. Ei tässä mitään hätää ole. Olen esimerkiksi varannut autoja opiskelijoiden järjestämien oppimistilanteiden onnistumiseksi. Lisäksi olen seurannut Facebookista, minne minun kunakin päivänä tulee lähteä mukaan (opetusjärjestelyiden suunnittelu ja organisointi). Olen myös tykännyt ahkerasti opiskelijoiden julkaisemista suunnitelmista ja ideoista (ammatti-identiteetin kasvussa tukeminen) ja raivannut aikaa ja tilaa tiimin yhteiselle suunnittelulle (okei, siis jättänyt omat PP-esitykseni näyttämättä, mutta tiimityötaitoihin kasvattamista joka tapauksessa). Lisäksi olen varmistanut, että opiskelijat osaavat seurata tarkennettua moduulisuunnitelmaa. Tämä olikin helppoa toteuttaa luopumalla tarkennetusta modulisuunnitelmasta oikeastaan kokonaan. 

Apua, mitä on tapahtunut jaksojärjestelmälle? Entä miten tehdään lukkarit
tällaiselle modulisuunnitelmalle? Entä miten modulisuunnitelmaan merkitään
työssäoppimisjaksot, jotka toteutuvat jokaisella oppijalla eri aikoina?

Etsin erästä Aaro Hellaakosken runoa, joka sopii tähän tunnelmaan. En ole varma, onko tämä sanatarkka versio, mutta tällaista tämä valmentajana olo tällä hetkellä on:

Auringon silmä katsoo rävähtämättä

liikkumatonta maailmaa. 

Kuuletko silloin kaukaisen humahduksen

kautta mäkien, metsäin ja aukeitten rantain?

- Kevät saapuu, kevät saapuu!

Sen ratsut nelistävät ylitse heräävän maan,

laukaten kepeästi, kuin lentäen, 

harja hulmuten tulta, jotta silmäsi sokaistuvat. 

Oletko valmis silloin?
Tahdotko hypätä ohitsekiitävän hetken selkään?
ilman satulaa, 
ilman ohjia, 
taidatko laskea ylitse heräävän maan?

Lukuohjelma Tiimimestarit -valmennukseen

1. Lundberg, Tom (toim): Apinajohtajan käsikirja (2 p)

Kirja herätti paljon ajatuksia johtajan ja päällikön/esimiehen eroista. Aika harvoin saa omassa työssään nauttia näkemyksellisen johtajan johtamisesta. Toisaalta säälin esimiehiä, joiden draivi hyytyy toisarvoisten palaverien ja hallinnoinnin alle. Jos oman lähiesimiehen tärkeimmäksi tehtäväksi koetaan lukujärjestysten tekeminen, ei siinä ehkä kannata kovin näkemyksellistä johtamista odottaakaan.

Kirja havainnollisti myös hyvin alaisten hyvinvoinnista huolehtimisen merkitystä. Itse olen ollut lähinnä etäisten ja poissaolevien johtajien alaisena. On pidetty jonkinlaista hajurakoa alaisiin - ei ehkä ole haluttu kaveerata, jotta on sitten ollut helpompi tehdä niitä vaikeita päätöksiä, joita esimiehen on tehtävä. Itsekin olen lukenut johtamisen opaskirjoja, joissa kehotetaan välttämään yksityisasioiden ruotimista esim. kahvipöydässä. Se kun on kovin raskasta työtovereille, jotka haluavat keskittyä työpaikalla työhön. Itse kuitenkin koen, ettei ihminen voi irrottautua muusta elämästään työpäivän ajaksi. Eikä hänen pidäkään. Parhaimmillaan työpaikalla huomioidaan ihminen psykofyysisenä kokonaisuutena, jolla on muutakin elämää kuin työ eikä työ ole elämän ainoa tarkoitus.

Seuraavaksi aion lukea:

Peltola, Heikki: Yhtenä - kun minästä kasvaa me (3 p)

Haluaisin saada lisää vahvistusta sille uskolleni, että ihmiset pystyvät yhdessä parempiin suorituksiin kuin kukin erikseen. Tämä on minulle oikeasti haaste - olen tottunut olemaan hyvin hyvin itseriittoinen niin työ- kuin yksityiselämässänikin. Syvällä sisimmässäni ajattelen yhä salaa, että ryhmätyöt ovat yleensä ajanhukkaa ja tekisin saman työn itse paremmin lyhyemmässä ajassa.

Gerald Zaltman: How Customers Think – Essential Insights Into The Mind of The Market (3 p)

Frances Frei & Anne Morriss: Uncommon service. How to Win by Putting Customers at the Core of Your Business (3 p)

Apunen ja Parantainen: Gurumarkkinointi (2 p) (yht. 13 p)

Himanen: Hakkerietiikka

Mika Mannermaa: Jokuveli

Päästä taito irti!

Olen aika varma, ettei minun tarvitse enää koskaan opettaa töissä nuotion tekoa. Ellen sitten välttämättä itse halua. Olen laskenut tämän taidon irti.

Luonto-ohjaajien osaamisen ydintä on se ohjaaminen. Ohjaamista kannattaa ja pitää harjoitella aina, kun siihen vain on mahdollisuus. On yletöntä tuhlausta käyttää näitä harjoittelumahdollisuuksia opettajiin. Mieletöntä! Kaikkihan sen tietävät, että taidon oppii parhaiten, kun sitä opettaa toisille. Silloin on todella ymmärrettävä ja osattava perustella ja sanoittaa oma tekemisensä. Tällaiset arvokkaat mahdollisuudet kannattaa ihan oikeasti antaa oppijoille. Aina.

Tässä on lumikammi, jonka rakensi oppija
jolla oli seuraavana päivänä lupa
opettaa lumikammin rakentamista muille

Yksi suuri oivallus taaperruksellani kohti valmentajuutta on ollut se, että ei sen tarvitse olla minä. Joka opettaa. Joka jakaa viisauttaan. Joka näyttää, miten se asia tehdään oikein tai kunnolla. Se kunnolla tekeminen ei ole millään tavalla sen kunnollisempaa jos minä sen teen. Verrattuna siihen, että joku toinen näyttää sen yhtä toimivalla tavalla. Karvas pala niellä, mutta niin se vaan on. Mitään ylimaailmallista hohtoa ei tekemisissäni ole, vaikka minua opettajaksi kutsuttaisiinkin.

Meillä Asikkalassa ovat hommat lähteneet monella tapaa lapasesta. Maailmanlopun meininki, kun oppija vetää innolla talvikalastustunteja omalle ryhmälleen opettajan katsellessa vierestä. Nyt on kuulkaa Pandoran rasia avattu ja maailmanjärjestys keikahtanut päälaelleen. Vilunkipeliä.

Opiskelijat kutsuvat toisiaan koolle tiedättekö OPPIMAAN. Opettajatkin saavat (kai) tulla mukaan. Kaiken maailman oppimisklubeja perustelevat, joissa lähtevät yhdessä keksimään sellaista tekemistä, jossa oppivat haluamiaan asioita. Ravaavat yökaudet pilkkiretkillä ja metsässä haahuilemassa. Huomenna alkaa uusi erkkaklubi, jossa opetellaan ohjaamaan erityisryhmiä luonnossa. Ei me oltu sellaista vielä uskallettu ajatella, mutta kun nämä halusivat. Eivätkä ne kyllä meiltä lupaa kyselleetkään.

Älkää nyt kertoko kenellekään, mutta en
minä näin hyviä kiehisiä
edes osaisi vuolla. Irti on. Taito nääs.
(Kuva: Kirsi Rantanen)

Iltaisin joudun keksimään itselleni harrastuksia, kun ei voi tuntejakaan suunnitella. Oppijat ovat niin innoissaan ohjaamaan toisilleen erilaisia luontoaktiviteetteja, etteivät ne kaikki meinaa kalenteriin mahtua. Yhtään jos hetkeksi töissä herpaannun, oppijat nappaavat niistä keskeneräisistä hommistani kiinni ja tekevät ne loppuun.

Tänään suunnittelimme yhdessä vähän ajatus harhaillen sunnuntain asiakaskeikkaa. Lähdin kesken päivän ops-työpajaan (toki yksi ryhmäläisistä oli luvannut opettaa muille loppupäivän omaa erityisalaansa) ja opiskelijoita jäi vaivaamaan keikkasuunnitelman keskeneräisyys. Olivat sen sitten tehneet loppuun ja julkaisivat FB-ryhmässään. Kauppalistaa myöten täydellisenä. Irti. Myös suunnittelutaidot ovat päässeet irti ja siellä temmeltävät valtoimenaan kuin minkki vesikkopurolla. Mitä tästäkin tulee?

Opettaja voi oppia päästämään taidoistaan irti. Vaikka ne ovatkin hitaasti ja vaivalla työelämässä hankittuja tai pitkinä iltoina kirjoista opeteltuja. Jos niitä ei kukaan muu oppimisyhteisössä osaa, ne voi opettaa jollekulle ja antaa niiden levittämisen hänen vastuulleen. Tai antaa jonkun ottaa se itse haltuunsa, vielä parempi. Kunhan se osaaminen lähtee kiertämään ja kehittymään yhteisössä.

Mitä sitten tehdään hiljaisella tiedolla (tacit knowledge), jota opettajillekin on kertynyt? Niille asioille, jotka "vain tietää", "aavistaa", "tuntee nahoissaan"? Sille tunteelle, että tämä ei nyt mene oikein, vaikken osaa täsmällistä syytä sanoakaan. Osaamiselle, joka tulee selkäytimestä, mutta jota on vaikea kuvailla sanallisesti toiselle? Hiljaisen tiedon voi kääntää valmentamisen työkaluksi. Kun hiljaisen tiedon viestit tunnistaa itsessään, voi ohjata oppijoita tiedostamaan niitä ja kääntämään niitä tietoisiksi perusteluiksi.

Etenkin ohjaamista työkseen tekeville tämä on tärkeää. Jos opetat toiselle taitoa, on pystyttävä perustelemaan erilaiset valinnat. Miten korkealle veneen perämoottori pitää nostaa ajon aikana? Sen kuulee. Mutta MITEN sen kuulee? Millainen se ääni on, jos korkeus on väärä? Ajaminen voi onnistua hienosti, vaikkei sitä osaisi selittääkään. Säädön opettaminen toiselle ei sitten enää onnistukaan. Jos nuotio ei pala kunnolla, suuri osa ihmisistä osaa jotenkin luonnostaan siirtää puita siten, että palaminen tehostuu. MIKSI he siirtävät puita juuri siten kuin siirtävät? Harva osaa sitä selittää. Ehkä siinä on valmentajan paikka. Kysymässä: Miksi?

Valmentajan metamorfoosi

Sanotaan, että surussa on erilaisia tunnistettavia vaiheita, jotka surevat käyvät läpi. Vaiheiden kestoa ei etukäteen voi tietää, mutta järjestys on yleensä sama. Sokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe, sopeutumisvaihe. Jonkin teorian mukaan erilaisia vaiheita voidaan nimetä enemmänkin.

Tiimivalmentajan kohtaamia vaiheita

Oma valmentajan prosessini on vasta alussa. Tiimioppimiseen hurahtamiseen näyttäisi kuitenkin kuuluvan tiettyjä vaiheita, joita ihmisen mieli haluaa koluta läpi ennen etenemistään pidemmälle. Seuraavanlaisia ajatuskulkuja tai vaiheita olen itse huomannut käyneeni läpi.

"Hihhuleita"
Joku hemmetin salaseura. Heittävät omituista läppää ja hihkuvat innosta, vaikkei mitään saada aikaiseksi. Kyllä sitä lätinää maailmaan mahtuu. Mitä virnuilette? Halailkaa kuulkaa ihan keskenänne vaan.

"Tämä on vain menetelmä muiden joukossa"
Hei ihan kuin ei tässä muut osaisi kouluttaa ja opettaa. Kannattaisi varmaan tutustua vähän muihinkin menetelmiin. Itsekin olen ollut joka vuosi monella kurssilla ja todella hienoja ajatuksia on kuulkaa muillakin. Vähän voisi rajoittaa tuota oman kilven kiillottamista. Menetelmiä on joka lähtöön ja viisas kouluttaja valitsee tilanteen mukaan sopivimman. Vai onko tämä joku uskonlahko?

Itsekin kyllä pystyy keksimään haasteita. Työyhteisö monesti auttaa
aloittelevaa valmentajaa tässä tehtävässä

"Ei oo kyllä minun juttuni"
Varmaan ihan kiva menetelmä sellaisille, jotka ovat tämän luonteisia. Minulle itselleni sopii kyllä paremmin joku vähän hillitympi/asiallisempi/kontrolloidumpi/tieteellisempi/perinteisempi/
varmempi/selkeämpi/ennakoitavampi menetelmä. Oikeesti, näkisittepä ja kuulisittepa itsenne. On liian outoa minulle. En kestä tällaista. Kiitos vaan tarjouksesta.

"Ei sovi meidän alalle"
Nyt ei kyllä ole otettu huomioon alakohtaisia erityispiirteitä tässä. Saattaa olla, että tämä on joillekin ihan mahdollista mutta meidän alalla on niin huono opiskelijamateriaali/niin vaikeita juttuja haltuun otettavana/sellaisia erityistaitoja vaatimuksena/oppimateriaalikin saksaksi/oppilaitoksen maine varjeltavana/turvallisuuskysymykset huomioitavana/hirveästi teoriaa opetettavana/lainsäädäntö esteenä/yrittäjyys mahdotonta ja muutenkin meillä on omat systeemit kunnossa. Ei kuulkaa, pitäisi ensin tietää tämä viitekehys ennen kuin lähtee meille ehdottamaan. Pitää ymmärtää meidän lähtökohdat. Ja minkälaisten paineiden alla me työtämme tehdään.

"Täähän on just sitä mitä mä oon aina tehnyt"

Nyt kun kuuntelen tätä keskustelua niin huomaan, että itse asiassa tässä on hurjan paljon elementtejä, jotka ovat ikiajat olleet osa minun työtapaani. Meillä opiskelijat opiskelevat just tiimeissä kun olen laittanut ne pienryhmiin istumaan. Olen hirveän paljon käyttänyt just ongelmalähtöistä opetusta ja tulokset ovat kyllä olleet hienoja. On kiva että nyt saan tästä ajatuksesta kiinni kun tajuan, että tässähän on ihan tutusta asiasta kyse, vähän vain eri lailla esitettynä. Meillähän on paljon keskusteluja opiskelijoiden kanssa niin siitähän tässä dialogissa on kyse. 

"Ei tää kyllä kaikkeen sovellu"

Tässä on varmaan monia hyviä elementtejä. Voisin olla valmis kokeilemaan tätä pienimuotoisesti jossain vähäpätöisessä asiassa, jonka voi uhrata, kun eihän tämän onnistumisesta ole oikein mitään takeita. Meillä on paljon sellaisia asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi antaa opittaviksi tiimioppimisen keinoin. Ehkä saan tästä aineksia omaan opetustyöhöni. Voin tehdä pieniä myönnytyksiä ja muuttaa toimintaani pikkuisen valmentajamaisemmaksi. Olen valmis esimerkiksi istumaan säkkituolissa, jos sillä jotain voitetaan.

Totuus löytyy kokeilemalla. Koska se totuus syntyy
vasta siinä kokeillessa

"Tää ei oo muuten ollenkaan sitä mitä mä oon aina tehnyt"

No nyt tajusin, etten tajuakaan yhtään mitään. Kokeilin vähäsen, ja tapahtui ihan totaalisen eri asioita kuin olin ajatellut. Mikään, minkä luulin toimivan, ei toiminut. Se, mitä en edes tehnyt tai tajunnut, toimi järjettömän hyvin. Olen aivan täysin kuutamolla.

"Kaikki tuttu ja turvallinen on sulanut ympäriltäni"
Minusta on tullut se outo hihhuli. Työkaverit katsovat minua kuin minä ennen niitä lahkolaisia. Jään usein kuuntelemaan omia puheitani: onko minut aivopesty? Miten tämä oikein tapahtui? Olen leikannut turvaköyteni poikki ja kellun nyt aalloilla tuulen ajettavana. Iltaisin katselen salaa omia PowerPointejani ja muistelen vanhoja, turvallisia aikoja. Hiki puskee pintaan kun yritän vääntäytyä ulos opettajan muotista ja kohdata oppijat valmentajana. Ei minun ollut tarkoitus tätä kerralla rysäyttää, mutta menetelmä vei mennessään.

"Kaikki vihaa mua"
Työkaverit vihaa koska saatan romuttaa ikiaikaiset saavutetut edut. Pelkäävät tuntiensa puolesta. Esimies on kyllästynyt siihen, että otan omia vapauksia enkä tee sitä mitä aina ennen. Oppijat vihaavat mua koska eivät käsitä mitä oikein yritän tehdä. Enkä sitä itsekään käsitä. Epäystävällinen liinaharjainen hevonen juoksutarhassa vihaa mua ja mulkoilee, kun kävelen ruokalasta omaan työpisteeseen. Ja tää räntäsade. Se vihaa mua.

Nielaise minut, tiimioppiminen!

"Kylmiä väreitä"
Ajelehtinut paattini osui merivirtaan, joka vie minua ja oppijoita vastustamattomalla voimalla. Tapahtuu asioita, jotka vain tapahtuvat. Minä en niitä tee, vain nostan esille ja puhallan lisää happea liekkeihin. Oppijoiden päät nousevat yksi kerrallaan. Koulupäivät eivät ole kenellekään kidutusta. Tärkein työhön liittyvä tunteeni ei ole enää turhautuminen tai ahdistus vaan ylpeys. Ei omista onnistumisistani, vaan oppijoiden nousuista. Muistelen välillä vanhoja aikoja ja yritän käsittää, mitä näille ihmisille on tapahtunut. Näille, jotka ennen kärvistelivät ja kituivat. Näille, joita ennen sanottiin opiskelijoiksi.

"For once you have tasted flight you will walk the Earth with your eyes turned skywards, for there you have been and there you will long to return." 

Leonardo da Vinci

""melontaseurass