Miten opettaja voi lopettaa opettamisen!?

Tämän blogitekstin on kirjoittanut valmentamani tiimin ihana tiimiyrittäjä Maria Koskenniemi. <3

*******************************************************************************

Kouluun tullessani opiskelu oli aivan erilaista, kuin nyt juuri tällä hetkellä, tiimioppiminen oli minulle ja koko luokalleni tuntematon opiskelumuoto. Alussa opiskeltiin normaalisti ammattikoulun tavoin. Jokaisella on varmaan jonkinlainen kuva siitä miten ammattikouluissa opiskellaan. Elikkä tuolloin ensimmäinen reilu puolivuotta meni opettajan selostamilla powerpoint tunneilla ja opettajan johtamilla tunneilla. Niinkuin luonto-ohjaajan opiskeluun kuuluu vahvasti luonnonoppi, käytiin retkillä harjoittelemassa ja luonnossa miettimässä asioita. Mutta kaikki nuo oli opettajista lähtöisin, todella todella harvoin opiskelijalähtöisiä.



Tylsä powerpoint tunti, jolloin ei mitään oppinut!

Toisen vuosiluokan muutama opiskelija halusi järjestää retken, jotta saisi vaelluksen ohjaamisen tutkinnonosan suoritettua loppuun. Tuo oli ensimmäisiä oppilaslähtöisiä retkiä muille opiskeloille oppimista varten. Kynttilänvalossa opettajamme Jarno keksi klubit, jotka olisivat oppilas vetoisia. Vähän aikaa tuosta retkestä tuli erilaisia klubeja, joita opiskelijat perustivat. Ja ihmeellisin asia mitä olen kuullut opettajan suusta oli "Pääsemme tiimioppimiseen, kun opettajat lopettaa opettamisen." Siitä se alkoi, tiimioppiminen ja ensimmäinen tiimi oli syntynyt, meidän 10 henkilön luokkatiimi.

Tässä opetan muille tiimiläisilleni pikkujousen tekoa.

Ensimmäisen vuoden loppupuolella tiimioppiminen tuntui oudolta ja eriskummalliselta oppimismuodolta. Opettaja eli nykypäivänä valmentaja ei enään opettanutkaan ja kertonut vastauksia kun ei jaksanut enään odottaa, kun opiskelija ratkoo asian itse. Opettaja ainoastaan valmensi meitä. Meillä oli ongelmia ja paljon kysymyksiä, miten ihmeessä näin voi oppia, miten saamme kaiken tarvitsevamme opin, miten pääsemme eteenpäin esteistä... Tällöin yhdessä pohdittiin, ja jos keneltäkään ei löytynyt ratkaisuja, valmentaja astui kehiin ja auttoi taas eteenpäin kertomalla vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä. Tätä myötä tulimme myös toisillemme läheisimmiksi ja opimme toisiltamme hirmuisesti.

Valmentajan yksi ongelman ratkaisu keino!

Kesälomalta palattuamme alkoi tämä hurja toinen vuosi, joka on ollut mahtava. On ollut huippu hetkiä ja vastoinkäymisiä, mutta tiiminä olemme kaikista selvinnyt. On tullut hurja määrä oppia ja kertausta myös vanhoista tutuista asioista. Tiiminä yhdessä olemme perustaneet NY-yrityksen  kaikkineen valmentajamme Hannan kanssa. Tämä vuosi meneekin Piikipinä NY:n parissa. Viikko menee pääosin asiakkaiden kanssa, keikkojen valmistelussa, pienten ja suurten asioiden työstämisessä, sekä treeneissä. Itse olen järjestänyt muutaman keikan ja ollut muutamalla keikalla mukana. Tässä muutamia keikoista lyhykäisesti. Syyslomalla järjestetty Hollantilaiskeikka, jossa oli 13 asiakasta. Heille järjestimme ruokailun kodalla, saunomista ja uimista, kirkkoveneilyä ja oleskelua. Pyysimme asiakkaalta jonkin summan ja laskutimme sen. Rahan keräämme yhteiselle tilillemme ja loppu vuonna jaamme saamamme rahat. Toinen mikä oli oli todella merkittävä minulle sekä asiakkailleni eli tiimivalmentajiksi opiskeleville opettajille, valmennuspäivä Varkaudessa. Suunnittelimme ja toteutimme tiimiläiseni kanssa valmennuspäivän opettajille. Opettajat sai myös opiskelijan näkökulman. Opettajat oppivat opiskelijoilta ja toisinpäin. Siinä muutamia keikkoja ja lopuksi vielä valmentajastamme Hannasta.

Hyvän ruuan parissa vierailu/tutustumiskäynti!!


Hanna on loisto esimerkki tiimivalmentajasta. Upea persoonallinen, pitää jokaisesta yksilöinä huolta. Hän osa meidän tiimiämme!



But WHY?

Tiimimestari-valmennukseni on viimeistä kertaa vaille valmis. Tehtävänä ennen marraskuun lopun lähijaksoa on oman valmentajan karaktäärin pohdiskelu ja jalostaminen.

Näinkö minullekin käy?

Valmennuksen päättyminen herättää vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tuntuu, että tämän ryhmämme yhteinen taival alkaa olla valmis. Toisaalta valmennus on luonut sopivaa jännitettä oman työn kehittämiselle - aina on tullut uusia näkökulmia ja tiimioppimisen venyttämistä yhä uusille soveltamisalueille. Olen todella onnellinen siitä, että tiimioppiminen on jo ehtinyt viedä minut mennessään ja saan toteuttaa sitä päivittäisessä työssäni. Vaara joutua "jäätyneeksi" tiimimestariksi on siis pienehkö. Mutta miten välttyä jäämästä junnaamaan paikoilleen? Miten taata uusien ideoiden ja näkökulmien tasainen virta?

Tiimimestareissa opitaan, miten tiimioppiminen toimii. Lähijaksoilla teoriaa on hyvin vähän. Ne on pyhitetty lähinnä menetelmän sovittelemiseen omalle kohdalle ja omalle tiimimestari-ryhmälle. Teoriakin välähtelee taustalla, monesti aforismimaisten tiivistelmien muodossa. Käytännön kokemukset lähijaksoilla synnyttävät oivalluksia ja uskoa menetelmään. Lähijaksojen välillä kukin teoretisoi ja pohdiskelee aihetta omantuntonsa mukaan lukien itse valitsemiaan kirjoja kulloinkin työn alla olevasta teemasta. Joko syvällisesti tai kevyemmin.

Itse olen taipaleeni aikana lukenut monia hyviä, ajatuksia ja tekojakin herätelleitä kirjoja. Myös joitakin vähän mitäänsanomattomia. Omalla kohdallani työssä tehdyillä käytännön kokeiluilla on ollut kirjoja paljon suurempi merkitys innostumiselle ja uskaltamiselle. Nyt kun homma toimii hienosti käytännössä, on aika ryhtyä pohtimaan tiimioppimisen teoreettista taustaa. Sattumalta tartuin juuri sopivaan teokseen. Nikkolan, Rautiaisen ja Räihän Toinen tapa käydä koulua - kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa kertoo tikkuisella kapulakielellä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa kehitetystä integraatiokoulutuksesta pohtien samalla esim. opettajuuden lähtökohtia ja teoreettisia perusteita.

Ollessani parhaillaan miettimässä oman valmentajuuteni rakennuspalikoita törmäsin esim. kohtaan, jossa kirjoittajat pohtivat opettajankoulutuksen vaikutusta koulutettavien asenteisiin. Heidän referoimiensa tutkimusten mukaan kasvatustieteen opiskelijat ovat yleensä enemmän didaktisia osaajia kuin pedagogisia ymmärtäjiä. Opettajan työ nähdään käsityöammattina, sarjana didaktisia ratkaisuja, enemmän prosessin hallintana ja didaktisten kikkojen osaamisena kuin pedagogisen teorian ymmärtämisenä. Tuli mieleen tiimioppiminen, jota ainakin itse olen lähtenyt ensin toteuttamaan, sitten vasta ymmärtämään. Jos sittenkään :). Tiedän suurin piirtein, miten tämä tehdään. Haluan myös ymmärtää, miksi.

Opiskelijat kokevat kirjoittajien mukaan opettajan "persoonan" merkittäväksi työvälineeksi eivätkä ole kovin kiinnostuneita tarkastelemaan siitä nousevia valintojaan teoreettisesti. Opettajankoulutuksessakin ihannoidaan helposti persoonallista opetustyyliä, ainutlaatuisuutta ja luovuutta. Opettajaksi opiskelevat uskovat, että opettajan tulee "olla oma itsensä" sekä toimia tahtonsa ja uskomustensa mukaisesti. Näin syntyy helposti käsitys hieman mystifioituneesta "opettajapersoonasta", jonka vaarana on, että opettaja toimiikin narsististen motiivien ajamana eikä oppijan hyötyä tavoitellen. Toimitaanko sattumanvaraisen intuition ja oman edun (esim. vapauden) tavoittelun ohjaamina vai opiskelutilanteen ja opiskelijan syvällisen ymmärtämisen perusteella?

Tämänkö vuoksi opettaminen tökkii?

Omien kokemusteni mukaan tiimioppiminen on mystinen, innostava mutta vaikeasti hallittava prosessi, jossa valmentajan on osattava sovittaa interventionsa valmentamansa tiimin mukaan. Omaa valmentajan karaktääriäni miettiessäni olenkin pohtinut, miten pitkälle tätä valmennustyötä kannattaa rakentaa sen varaan, että "mä nyt vaan oon tämmönen"? Miten suuri osa karaktääristä on pysyvämpää persoonallisuutta, mikä taas määrätietoista valmennusotteen muokkaamista ja pyrkimyksiä toimia tietyllä tavalla? Siis mikä on "tällaisena-olemisen" ja "tuollaiseksi-pyrkimisen" välinen tasapaino? Olen itsekin nielaissut usein toistellun "totuuden": opettajan tärkein työväline on oma persoona. Ja etenkin valmentajan. Mutta ei kai se voi kaikki kaikessa olla? Kai valmentajan työn on oltava tarkoitushakuista, tavoitteellista, määrätietoista ja etenevää? Samalla kun se on hetkessä elävää ja tilanteisiin reagoivaa. Jos persoonallisuuteeni kuuluukin suunnitelmien rakastaminen ja improvisoinnin vaikeus, kai se olisi henkistä laiskuutta ja narsismia jäädä niiden taakse lymyilemään. "En mä tiättekste nyt voi käsitellä tätä juttua nyt kun olin suunnitellut toista, mä vaan oon tämmönen."

Valmentamani tiimi oli tämän viikon toisissa treeneissä valmistellut minulle yllätyksen. He pitivät check in -kierroksen aiheesta "positiivisia ajatuksia Hannasta". Kuumottavaa, mutta ihanaa kuultavaa. Jokainen sanoi minusta jotain positiivista. Oli kiehtovaa kuulla, millaiset asiat kullekin olivat jääneet päällimmäisiksi mieleen. Joku kehui välittämistä ja huolenpitoa. Toinen tavoitettavuutta. Joku sitä, että olen välillä hölmö. Joku sanoi, etten koskaan antaisi tiimin lannistua, vaan veisin sitä eteenpäin valmentajan otteella. Joku oli kokenut hyviä, uusia näkökulmia ja innostusta tarjoavia keskusteluja kanssani. Joku oli tykännyt huumorista ja heittämistäni hölmöistä haasteista (tarjosin satasen, jos eskimokäännös nousee ekalla yrittämällä ym.). Joku kehui sitä, että otan heidät yksilöinä huomioon ja olen jokaisesta kiinnostunut.

Sydäntä lämmittäviä ja voimaa antavia asioita. Osa asioita, joihin olen todella paljon opettajana ja valmentajana panostanut, toiset sellaisia omankin viihtymisen vuoksi tapahtuneita asioita. Olen todella otettu siitä, että he halusivat kertoa näistä minulle. On kuin olisin ampunut vuosia vaistojousella pimeyteen ja nyt minulle olisi näytetty maalitaulun osumat.

Mutta MIKSI teen esimerkiksi näitä opiskelijoiden esiin tuomia asioita? Ovatko ne tietoisia valintoja, osa pyrkimistä tavoitteisiini tiimivalmentajana? Ryhtyessäni muokkaamaan omaa työtäni opettamisesta valmentamisen suuntaan surin jonkin aikaa opettajan työn hauskoista puolista luopumista. Esimerkiksi se esillä ja keskipisteenä oleminen oli aika mukavaa. Läpänheitto ja omien kokemusten kertominen. Oi niitä aikoja. Nykyisin minun pitää olla paljon tarkempi sen suhteen, mihin oppijoiden aikaa kulutan. Ainakin treeneissä. Kun otan tilaa ja puheenvuoron, sen pitää edistää käsiteltävänä olevaa asiaa ja tiimin kehitystä/oppimista. Omat "feelgood" -höpinät ja avautumiset on osattava rajata muihin tilanteisiin.

Toisaalta osa päivittäisistä teoistani liittyy yhä enemmän opettajamaiseen työtapaan, jota pyrin jättämään taakseni. Osaanko olla valmentajan roolissa vai olenko epämääräinen team leader - opettaja -hybridi? Jonkinlainen tiimin kouluavustaja? Minusta tuntuu, että tässä voi olla vielä monta kipeää valintaa tehtävänä ennen kuin pystyn tukemaan tiimin onnistumista maksimaalisesti oman mukavuudenhaluni ja pätemisen tarpeeni ylittäen. Jos esimerkiksi tiimistä etääntyminen, huolenpidon ja hyysäämisen kääntäminen pienemmälle hyödyttää pidemmällä tähtäimellä tiimiä, onko minusta siihen?

Siitäkin huolimatta väitän, että valmentajan työ päihittää mielekkyydessään opettajan työn ainaskin sata-nolla.

Valmentajan työviikko

Tiimioppimisen myötä opiskelijat muuntautuvat vähitellen tiimiyrittäjäksi ja opiskelu muuttuu luennoilla istumisesta ja harjoitustöistä oikeiden töiden tekemiseksi tiimiyrityksessä. Samalla muuttuu opettajankin työnkuva. Valmentajan työviikko on hyvin erilainen kuin opettajan. 

Suurimpana erona on tietysti opetuksesta luopuminen. Tällä hetkellä opetan vain ensimmäisen vuoden opiskelijoita, nyt sattumalta heitäkin vain yhtenä päivänä viikossa. Opettaminen tuntuu vaikealta eikä kovin sytyttävältä. Jotenkin on vaikeaa olla sekä opettaja että valmentaja. Kun valmentaminen tuntuu niin mielekkäältä ja palkitsevalta, on hankalaa ja vähän vastenmielistäkin ottaa välillä opettajan rooli. Ehkä se jää jossakin vaiheessa kokonaan taakse. 

Toinen suuri ero on "rintamaetenemisestä" luopuminen. Tiimioppimisessa jokainen opiskelija etenee ihan oikeasti omassa tahdissaan, jonka vuoksi juuri kukaan ei ole ikinä minkään asian kanssa ihan samassa vaiheessa kuin toinen. Se edellyttää valmentajalta suurta halua ja kykyä joustaa. Saa olla hidas tai nopea, edetä pienin askelin tai mailin mittaisin loikin. Valmentaja auttaa sopivien oppimisen pelipaikkojen etsimisessä ja tukee prosessia. Tiimi tuottaa mahdollisuuksia oppia ja reflektoida sekä kehittyä työssään. Arjessa se tarkoittaa rinnalla kulkemista, hiljaisella äänellä mutistujen kysymysten kuulemista ja vastausten etsimistä yhdessä oppijan kanssa, tilanteiden tulkitsemista ja puuttumista tai puuttumatta jättämistä, ajatusten heittelyä ilmaan, ohjauskeskusteluja suunnitellusti ja hetken mielijohteesta. Ajan antamista. Tiimistä huolehtimista. Kahvin keittämistä. Huolten kuuntelemista. Venymistä. Joskus tekemisen puutteessa kärvistelyä. Joskus kiireen huisketta. 

Kondiittorien valmistamia herkkuja

Köysiankkurin tekoa kalliolla

Tässä yhden työviikkoni kuvaus. 

Maanantaina aamulla puoli yhdeksäksi Asikkalaan. Aamukahvit, joilla yhdessä käytiin kolmen alan opiskelijoiden ja opettajien kanssa läpi luonto-ymppä-kalatiimin viikko-ohjelma. Oppijat olivat leiponeet herkkuja tarjolle. Kahvien jälkeen auttelin retkelle lähteviä ykkösiä viimeisten varusteiden pakkaamisessa ja etsimisessä. Puoli kymmenen aikaan yläkertaan tiimini luo, jossa check in ja viikko-ohjelman suunnittelua. Hiukan ohjausta keikkojen ja tuotteiden  suunnittelussa. Ennen lounasta kuskiksi, retkelle lähtevien kuljetus Pulkkilanharjulle. Lounas. Lounaan jälkeen treenit omalle tiimille. Aiheena viimeaikaisten keikkojen purku ja tiimiyrityksen turvallisuusasiat. Treenit ohi klo 15. Juoksevia asioita, kotiinlähtö klo 15:30. Illalla sohvalla blogin ylläpitoa ja melontaretken suunnittelua mesessä oppijoiden kanssa.

Tiistaina aamulla koululle puoli ysiksi. Suoraan oppijoiden luo. Ohjausta käytännön asioissa, esim. tiimioppimista esittelemään lähdössä oleville oppijoille ja geokätkörataa suunnittelevalle. Pari tuntia yhden oppijan osaamisen tunnistamista tvt-taidoissa. Lounas. Yöretkeläisten nouto Pulkkilanharjulta ja retkikuulumisten kuuntelu. Sieninäytteiden tunnistamista. Tvt-homma loppuun. Taas usean oppijan ohjausta nopeissa asioissa. Erään oppijan henkilökohtainen ohjaus oppimispolusta ja sen tavoitteista sekä tulevista näytöistä. Toisen ohjaamista työssäoppimisasioissa. Kotia kohti noin klo 15. Illalla keskiviikon opetuksen suunnittelu ja valmistelu.

Keskiviikkona luonnontuntemusta ykkösille aamusta alkaen. Oppijoiden kasviesityksiä. Sienten tunnistaminen ja erilaisten tuntomerkkien hyödyntäminen. Tauolla opiskelijan ohjaus tutkinnon perusteiden sisällöstä ja hänen opintopolustaan. Sieniretken välineiden kerääminen. Lounas. Varattujen autojen etsiminen ja toisten hankkiminen tilalle. Ajomatka Evolle "varmaan" sienipaikkaan. Sienestyksen ohjaamista. Niukan saaliin ihmettelyä ja tunnistamista. Toiseen paikkaan siirtyminen. Sienistä tyhjäksi toteaminen. Pökkelökäävän ja lahottajasienten esitteleminen. Ajomatka koululle ja autojen palautus. Oman tiimin kuulumisten tarkistaminen. Kotia kohti 15:15. Kotimatkalla autossa oppijoiden ohjausta mm. työssäoppimisasioissa. Illalla kotona työhön liittyviä some-päivityksiä ja poissaolleiden oppijoiden kanssa asioimista.

Torstaina töihin puoli yhdeksäksi. Aamupäivällä opiskelijoiden ohjausta juoksevissa asioissa, iltapäivän treenien valmistelua. Avainten lainaamista, autovarausten tekoa, työssäoppimissopimuksen laatimista opiskelijalle. Pientä siivousta vanhempainiltaa varten. Treenitilan valmistelua ja fläppien kirjoittamista. Jännittämistä. Lounas. Lounaan jälkeen vierailijoiden vastaanoton seuraamista (oppijat hoitivat), lisää treenien valmistelua. Treenit n. klo 13-15:30. Aiheena turvallisuus tiimiyrityksessä. Treeneissä vieraana NY-yrittäjiä ja heidän opettajiaan Lahdesta ja Lappeenrannasta. Päivällinen koulun ruokalassa. Päivällisen aikana selvittelyä mahdollisuuksista päästä navetalle ja pieneläinhoitolaan tutustumaan. Päivällisen jälkeen vieraiden tuomia ihania maistiaisia NY-yritysten tuotteista (leipuri-kondiittoreita). Sitten eläinhoitola- ja navettakierroksen ohjaus vieraille. Kuudelta kotiväenilta, yhteisen osuuden jälkeen kotiväen kierrättämistä koulun tiluksilla ja sisätiloissa ja opinnoista jutustelua. Vielä vieraiden kanssa keskustelua, lisäksi asuntolassa asuvan kivirakentajaopiskelijan kanssa seurustelua. Kotiinlähtö vähän ennen kahdeksaa. 

Perjantaina palaveriin Lahteen yhdeksäksi. Keskustelua alkaneen lukuvuoden hanketyöstä ja sen tavoiteista. Palaverin lomassa some-luennon kuuntelu, sen jälkeen palaverin jatkoa puolille päiville. Lounas. Vielä lyhyt käynti katsomassa samana päivänä käynnistyneen kiipeilykurssin menoa kallion juurella. Kotiin puoli kahden aikaan. Illalla päivän keikan kuulumisten kyselyä oppilailta somessa. 

Sunnuntaina seuraavan maanantain treenien valmistelua sekä tulevan tiistain valmennuspäivän suunnittelua puhelimessa kollegan kanssa. 

Mikä on suurin ero opettamiseen? En tasapainottele enää substanssin päällä, vaan oppimisprosessin päällä. Työn mielekkyys? Kymppi.