Kävi niin, että minulta loppui motivaatio. En aiemmin
tiennyt, että se voi tapahtua niin lyhyessä ajassa.
Organisaatiossamme on ollut yt-tilanne enemmän tai vähemmän
päällä jo pitkään. On roikuttu löysässä hirressä, oman työn ja monen kohdalla
oman elämäntyön puolesta peläten. Surtu kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita,
saatu siipeen, mutta selvitty. Katseltu Asikkalan vanhoja rakennuksia
nostalgisella silmällä. Mietitty, mitä kaikkea tänäkin vuonna mahdetaan tehdä
viimeistä kertaa.
On rohkaistuttu ja
yritetty luoda uutta. On kuunneltu erilaisia iskulauseita ja mantroja (”pitää
tehdä rohkeasti eri tavalla ja miettiä, mitä jätetään kokonaan tekemättä”).
Tilastot ikäluokkien pienenemisestä ja ammatillisen koulutuksen
rahoitusleikkauksista ovat vaikuttaneet lohduttomilta, mutteivät vielä
kertaakaan mahdottomilta. Työkaveri sanoi uskovansa, että tämä on nyt
ydintalvi, mutta että me olemme niitä torakoita, jotka selviävät.
 |
| Ainahan se kanavakin aukeaa keväisin |
Itse en ole koskaan ollut aktiivinen
ammattiyhdistystoiminnassa. Olen viimeiset n. 18 vuotta ollut sellaisissa
työtehtävissä, joissa minulla on ollut suuri vapaus vaikuttaa työn
toteuttamistapaan ja siten tekemisen laatuun. Sellaisessa työssä syntyy
helposti tunne omistajuudesta: tämä työ on oma luomukseni, sen jokainen
ulottuvuus on minulle merkityksellinen ja siksi olen siihen erittäin vahvasti
sitoutunut. Työnantajan etu ja oma etu kävelevät aurinkoista metsäpolkua käsi kädessä.
Ne ovat oikeastaan sama asia, toisiinsa kietoutuneet.
Vain pari viikkoa sitten olin vielä ymmälläni erään kollegan
asenteesta. Hän oli yhteiselle työnantajallemme todella vihainen. Meidän oli
mietittävä yhdessä, miten jakaisimme opettajien ja koulutusalojen kesken yhä
niukemmaksi käyneen tuntiresurssin. Kollega ei enää jaksanut kiinnostua. Hänen
mielestään oli ihan sama heittää asia esimiehen ratkaistavaksi, antaa hänen
työstettäväkseen tämä lähes mahdoton ratkaisu. En ihan oikeasti voinut käsittää
tätä asennetta. Eihän rahoituksen kutistuminen ole meidän esimiehemme
aikaansaannosta. Olemme saman organisaation jäseniä, samassa veneessä,
yhteisessä liemessä. Miksemme sitten yhdessä ratkaisisi tätäkin asiaa, etsisi
pienintä mahdollista pahaa?
Tuli kuitenkin vielä lisää huonoja uutisia. Oli sattunut
laskuvirhe ja meidän pitäisikin säästää vielä monta sataa tuntia vuodessa.
Silloin löysin jotain uutta itsestäni. Löysin rajan, jonka jälkeen en enää
jaksanut uskoa.
Motivaatio on kyllä kiehtova asia. Se on poltellut ja
ravinnut minua tässä työpaikassa jo kahdeksan vuoden ajan. Olen usein
miettinyt, miksi olen kokenut juuri tämän työn niin motivoivaksi. Yksi tekijä
on tietysti tavoitteellisuus. Yhdessä työparini kanssa olemme jatkuvasti
visioineet ja kehitelleet parempia ratkaisuja, pohtineet syitä ja seurauksia,
yrittäneet uteliaina päästä kurkistamaan seuraavan kulman taakse, tehneet
kokeiluja ja koettaneet rakentaa jotain parempaa. Epäkohdat ja heikkoudet ovat
muuttuneet motivaation polttoaineeksi, kun niitä on koetettu poistaa tai
vahvistaa.
 |
| Uuden ajan symbolit. |
Toisaalta motivaatio on syntynyt mielekkyyden kokemuksesta.
Pelkkä luonto-ohjaajien kouluttaminen huonohkosti työllistävälle alalle tuskin olisi
tuonut kovin syvällistä tyydytystä. Vaativalle alalle kouluttamisen eettisyys
on itse asiassa mietityttänyt minua vuosien varrella kovasti. Uuden
pedagogiikkamme mukanaan tuoma yksilön unelmien tukeminen ja tiimissä
toimimisen taitojen oppiminen ovat lisänneet koulutustyön mielekkyyttä
valtavasti. Vaikkei oppija työllistyisikään juuri luonto-ohjaajan hommiin, hän
saa mielestäni tästä tärkeitä eväitä niin työ- kuin yksityiselämäänsäkin. On
hienoa auttaa ihmisiä pääsemään elämässään eteenpäin, edes vähän.
Työn hauskuus on tietysti tärkeää motivaatiolle. Työni on
ollut täynnä myös henkilökohtaista iloa ja elämyksiä sekä omaa kehittymistä.
Olen saanut esim. olla mukana monilla unohtumattomilla maastoretkillä ja
kokeilla itselleni täysin uusia asioita. Olen päässyt osalliseksi sellaisista
elämän osa-alueista, jotka muuten olisivat jääneet minulle vieraiksi. Joka
ainoa päivä on ollut elämisen arvoinen.
 |
| Ohikiitävää |
Silti mikään edellä mainituista tekijöistä ei merkitse
mitään, ellei toivoa enää ole. Tällä hetkellä minusta tuntuu juuri siltä.
Meille tarjotaan nyt mahdollisuutta tehdä ensi lukuvuonna täsmälleen sama työ
kuin tänäkin vuonna, mutta noin kolmanneksen pienemmällä tuntiresurssilla (ja
siten myös palkalla). Teen tällä hetkellä työtä arviolta 120 –prosenttisesti
(verrattuna tämänhetkiseen tuntiresurssiin). Motivaatio on remponut minua ja ajatuksiani
työn pariin paljon pakollisia tehtäviä enemmän. Siihen nähden pudotus n.
70-prosenttiseen palkkaan on aika suuri.
Jos toivoa ei enää ole, katkeaa jänne nykyisyyden ja
tulevaisuuden väliltä. Niitä yhdistävä silta sortuu. Näköyhteys peittyy sakeaan
sumuun. Suunta katoaa ja kompassineula alkaa pyöriä. Sen aiemmin mielessä
kirkkaana hehkuneen vision saavuttaminen ei enää tunnu mahdolliselta, ei
ollenkaan. So what´s the point?
Yhtäkkiä sitä saa myös vähän etäisyyttä itsensä ja
organisaation välille. Näkee, että se työnantajan käsi omassa kädessä on
kylmennyt tai irrottanut kokonaan otteensa. Eipä tässä yhtä oltukaan. Omiani
puuhasin, itse tein valintani. Olin koko ajan täysin tietoinen siitä, että tein
kaikki ne ylimääräiset ilta-, loma- ja viikonlopputyöt oma-aloitteisesti, ilman
työnantajan pyyntöä tai määräystä. Omalla vastuullani. Rakkaudesta lajiin. Koska
se oli niin kiehtovaa, haastavaa, merkityksellistä, hauskaa. Koska se oli
tärkeää.
 |
| Rakkaudesta lajiin |
Mutta silti. Tiimimestarikollegan sanoin: ”Miten tässä näin
on käynyt, että opettajista on tullut yhteiskunnassa painolastia, joka pitää
”lankuttaa” mereen?” Ehkä pitäisi jopa olla pahoillaan siitä, että on tästä
kaikesta ihan palkkaakin nostanut?
Minua lohduttaa ajatus siitä, että motivoivasta työstä saa
palkinnon jo sitä tehdessään. Ei tarvitse katkeroitua, sillä olen antanut
panokseni ilolla, sitä ei ole minulta riistetty. Voi tuntea puhdasta,
rauhallista surua siitä, ettei tämä tarina ehkä enää jatku. Ja alkaa kuunnella
sisintään: mistä suunnasta alkaa seuraavaksi tuntua motivaation
magneettikenttä.
