Viestikapula

Hän juoksee minua kohti. Askel painaa jo, hän vetää ilmaa keuhkoihinsa puuskuttaen. Viestikapula ojentuu minua kohti. On aika lähteä liikkeelle, alkaa tapailla juoksuaskelia. Ojennan käteni, ja sormeni tapaavat hiestä kostean viestikapulan. Hän antaa vauhtinsa pysähtyä ja nojaa käsillään polviinsa. Käännän katseeni eteenpäin ja vedän keuhkoni täyteen ilmaa. Juoksun rytmi on nyt minun rytmini.

Iloisen oppimisen tivolissa on juuri nyt käynnissä viestikapulan vaihto. Elämäni tärkein työkaveri Jarno on jättämässä pitkän uransa Salpauksessa taakseen. Vaihtoalue on lyhyt, vain kuukauden pituinen. Joskus kauan sitten sovimme, että meillä olisi toisillemme vuoden pituinen irtisanomisaika. Elämä ei kuitenkaan aina mahdu niihin kömpelöihin kehyksiin, joita sille yritämme kyhäillä. "Jokaisen elämässä tulee hetki, jolloin on päästettävä irti - molemmat kädet." (John Irving: Ihmeiden tie).

Kyyti on nyt kylmää.

Tässä vaihtoalueella, toisen hidastaessa ja toisen kiihdyttäessä, pengotaan pikakelauksella läpi Tivolin syvin olemus. Tämä keskeneräinen kyhäelmämme on kehitysvaiheensa vuoksi syvästi meidän kahden valmentajansa näköinen. Se on meidän unelmiemme, persoonallisuuksiemme ja työtapojemme heijastuma. Se kantaa kahden ihmisen työhistorioita, osaamista, näkemyksiä ja puutteitakin. Siihen on ikuistettu kymmenien oppijoiden kuvat. Illoisen oppimisen tivoli on rakennettu meidän varaamme. Tivoli on prototyyppi, jota vain me osaamme mitenkuten pyörittää. Vain me, yhdessä oppijoiden kanssa, ymmärrämme Tivolin laitteiden sisäisen logiikan ja saamme yleensä korjattua sen yskivät koneet.

Meillä on ollut Tivolin pyörittämisessä erilaiset roolit. Jarno on juossut koko ajan edellä, aina seuraavaa askelta visioiden, suurempia kuvioita ja kangastuksia tavoitellen. Minä olen saanut usein tulla valmiiseen pöytään, tarttua jo leikattuihin aihioihin ja hioa niistä sileämpiä. Toisaalta jäniksenä edellä juoksevalta on saattanut putoilla kaikenlaisia juttuja käsistä. Minä olen keräillyt niitä talteen ja kantanut mukana.

Nyt kun edellä juoksija on osuutensa juossut ja viestikapula yllättäen tyrkätty käteeni, pitää miettiä, mitä kaikkea sen mukana tuli. Tämä ei ole sellainen kapula, jonka voisi suoraan ojentaa jollekin uudelle tyypille. Toisen asteen tiimivalmentaja-eräoppaita ei ihan hirveästi ole tarjolla. Harvinaisen osaamisyhdistelmän lisäksi vaihdossa mullistuvat myös Tivolin henkilökunnan roolit. Kun Tivolin sielu, rohkea visionääri ja uskon valaja lähtee, jäljelle jäävä aukko pitää jotenkin täyttää. Osan omista kantamuksistani joudun pudottamaan maahan tai jakamaan toisille. Onneksi on niitä muita, jotka haluavat lähteä jatkamaan tätä matkaa kanssani. Yksin olisin aika toivoton.

Viestikapulan mukana sain monia keskeneräisiä prosesseja. Jotkut niistä olivat ehkä edellisen juoksijan henkilökohtaisia kasvupolkuja, jotka jatkuvat jossain muualla. Osa ehkä tyssää tähän. Jotkut jatkavat kasvuaan hieman eri suuntaan, toiset taas voimistuvat ja alkavat kukoistaa. Tivolista tulee nyt erilainen, koska sitä visioivat ja hellivät eri ihmiset kuin ennen.

Toivon, että minulla on riittävän vahva näkemys ja osaaminen, jotta pystyn jatkamaan tätä projektia. Toivon, että omat voimani riittävät. Toivon, että osaan pyytää tukea toisilta. Toivon, että oppijat pääsevät yli pettymyksestään ja hyväksyvät minut tuekseen. Toivon, että opin valaisemaan, innostamaan ja lämmittämään oppijoita siten kuin Jarno.

"The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams."

~Eleanor Roosevelt

Jarno <3