1. JOT eli Juuri Oikeaan Tarpeeseen
Uskon siihen, että tarpeeseen oppiminen on tehokkaampaa kuin varastoon oppiminen. Tiimioppimisen oppimismaisemassa pitää olla tarjolla mahdollisuuksia oppia asioita silloin, kun niitä tarvitaan. Vähän kuin kotikokki keittiössään. Vappu ja vieraita tulossa, mitenkäs munkkeja tehtiinkään? Tiedon etsiminen johtaa suoraan toimintaan ja oppimiseen. Sokerisiin huuliin. Tai ensisammutusharjoitukseen. Tiimioppimisessa oppijoiden pitää pystyä hankkimaan tietoa, kokemusta ja pätevyyksiäkin silloin, kun niitä käytännön tekemisessä tarvitaan. Ja yksi tapa hankkia näitä tietysti on se sama käytännön tekeminen.
Eräsuksihiihdon treenaaminen kiinnostaa kuin kilo kiviä, jos ei aio ikinä treenin jälkeen niillä hiihtää. Kun seuraavalla viikolla on tiedossa parin yön talvivaellus, hiihtogurun tekniikkavinkit uppoavat syvälle ja turvaan. Vaelluksella niitä pääsee heti soveltamaan ja kehittämään mieleisikseen. Elintarvikkeiden ulkomyynnin säädökset eivät ole ihan mukaansatempaavinta luettavaa. Vaan kun tiimin rahat ovat kiinni ulkoilmatapahtumaan hankituissa raaka-aineissa, jokaista kiinnostaa, miten terveystarkastajalle kelpaava myyntipiste pystytetään ja järjestellään. Kun on todellinen tarve sille tiedolle.
 |
| Ei paisteta taivasalla. Mitään ei säilytetä maata vasten. Kannet kaikissa astioissa :) |
2. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus
Oppitunnit ja yleensäkin opettajavetoinen toiminta on usein suunniteltu lineaarisesti eteneviksi. Se on usein vedenpitävästi perusteltua. Tiedot ja taidot rakentuvat aiemmin opittujen varaan. Integrointia ei opi ennen peruslaskutoimitusten ymmärtämistä. Asioilla on oma, sisäinen logiikkansa, joka kannattaa oppimismaisemankin rakentelussa huomioida. Jos retkeilyn perustaitoja ei ole, ei kannata lähteä suoraan extreme-vaellukselle.
Tiimioppimisen oppimismaisema jää kuitenkin reikäiseksi, jos tietyn asian oppimiseen on vain yksi, ainutkertainen tilaisuus. Olitko asiakaskeikalla silloin, kun taulan valmistus opetettiin? Sori, se oli siinä. Vai voivatko tiedot ja taidot asua koko yhteisössä, yhteisessä tekemisessä ja osaamisessa? Tiimioppimisessa valmentaja ei ole suurimman tai laadukkaimman tiedon ja osaamisen haltija, saati vartija. On häntä parempia osaajia ja tietäjiä, eikä se ole uhka vaan rikkaus.
 |
| Jo oppineet jakamassa oppia eteenpäin |
Kun tiedot ja taidot elävät ja jalostuvat yhteisön arjessa, oppimismahdollisuudet moninkertaistuvat. Sellaiset taidot, jotka luonto-ohjaajan ammatissa tai opiskelussa ovat oikeasti tärkeitä, tulevat arjessa vastaan useita kertoja, jos vain oppija on kiinnostunut niihin tarttumaan. Kaikkea ei tietysti tapahdu koko ajan, mutta jokainen tivolilainen voi herätellä henkiin sellaista tekemistä, jota haluaa oppia. Esim. jos haluaisi oppia ohjaamaan erityisryhmiä, voi kerätä kokoon muut samasta kiinnostuneet ja hankkia asiakkaaksi erityisryhmiä. Oppimismahdollisuudet toistuvat, eri vuosikurssien ja toisten koulutusalojen juttuihin saa hyppiä mukaan. Uusia juttuja versoo.
Tiimioppijoilta itseltään ja tietysti myös henkilökunnalta tämä edellyttää, että jokainen Iloisen oppimisen tivolin jäsen toivotetaan tervetulleeksi mukaan oppimaan, vaikka se omaa tekemistä ehkä hidastaisikin. Yhteinen tietotaitomme lisääntyy, kun sitä jaetaan.
3. Kohti tuntematonta päämäärää
Tutkinnon perusteessa kerrotaan, millaista osaamista esimerkiksi luonto-ohjaajalla tulisi valmistuttuaan olla. Meille se ei ole sitova eikä kaiken kattava manuaali. Näytöissä sitä luetaan, ja osaamisen pitää siinä kohdassa tietysti täyttää tutkinnon perusteen osaamisvaatimukset. Ihmisen kokonainen elämä haaveineen ja vastoinkäymisineen ei kuitenkaan mahdu tutkinnon perusteisiin, ei edes rivien väliin. Meillä saa oppia ja haluta muutakin kuin tutkinnon perusteessa vaaditaan. Esimerkiksi klubeille saa tulla oppimaan sellaisiakin asioita, joista ei aio ikinä suorittaa ammattiosaamisen näyttöä.
 |
| Vähän alustavampi suunnitelma |
Iloisen oppimisen tivolin oppimismaisemassa on vähän raja-aitoja. Eri tutkinnon osiin liittyvä osaaminen ei tosielämässä saavu oppijan luokse siisteissä nipuissa tai ranskalaisin viivoin koristeltuna. Osaamista kerätään ja sitä kertyy välillä kuin itsestään, välillä kantapään kautta, toisinaan hauskasti, joskus pakon edessä. Suunnitelmat muuttuvat usein, eikä suunnanvaihdoksissa yleensä pelata tutkinnon osilla vaan innostuksella. Toisinaan uuden oppimisen äärelle päädytään vaikka kaveria auttaessa. Yksi asia johtaa usein toiseen - retkeilyinnostus voi sytyttää halun oppia lisää luonnosta tai päästä parempaan kuntoon.
4. Tee se itse
Tekevä oppii. Itse tekemistään suunnitteleva vielä enemmän. Tiimioppimisessa pätee Andy McCoyn legendaarinen lausahdus: "Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen." Ja joudut vielä tekemään sen itse. Haluatko yöretkelle lähikansallispuistoon? Toki. Mutta saat järjestää sen itse. Saat sen retken, lisäksi opit monenlaista ihmisistä, itsestäsi, retken järjestämisestä, turvallisuus- ja reittisuunnittelusta.
Tekeminen ei mitenkään välttämättä synnytä timanttista osaamista. On ihan mahdollista tehdä väärin, vaarallisesti tai huonoa laatua vaikka vuosien ajan, ellei kukaan auta hiomaan sitä tekemisen tapaa paremmaksi. Siksi tiimioppimisessa käytetään erinäisiä työkaluja ja -tapoja, esim. treenejä ja motorola -palautetta. "Onks tää oikeesti tällasta että me vaan arvaillaan, mikä olisi oikein?" kysyi yksi aloitteleva tiimioppija eilen. Ei ole. Kuuluu prosessiin sitä arvailuakin, mutta se päättyy varmistettuun tietoon ja koeteltuun osaamiseen.
Tiimioppimisen oppimismaisemassa valmentaja luopuu (muun muassa) parhaiten tietämisen oikeudesta ja suuresta osasta määräysvaltaansa. Kun oppijat saavat aidosti ja oikeasti tehdä valinnat ja päätökset itse (toki turvallisuuden ja järjen rajoissa), lopputulos on usein toisenlainen, kuin valmentaja olisi ajatellut. Joskus huonompi, usein parempi. Hämmentävän usein juuri sopiva. Opettajana oppimisen tulos oli usein "osaat tehdä näitä hommia kun käsketään." Valmentamisen tuloksena on usein "haluat tehdä näitä hommia ja osaat koko prosessin suunnittelusta reflektointiin."
 |
| Mitäs sieltä oikein on tulossa? |
Mikä sitten on oppimismaisema-arkkitehdin eli valmentajan hommaa? Varmistaa, että se oppimismaisema on olemassa, säilyy ja kehittyy. Maalailla siitä kuvia, jotka auttavat oppijoita huomaamaan maiseman mahdollisuudet. Visioida, mitä kaikkea hienoa maiseman ulkopuolelta voisi löytyä. Elää siinä maisemassa oppijoiden kanssa.
