Ihmellisyyden äärellä

Takana on ensimmäinen varsinainen tiimimestarivalmennussessioni Jämsänkosken Morvan majatalossa. Ah niitä itseleivottuja leipiä.

Aika monessa tiimioppimiseen tutustuvassa taitaa herätä sekä hämmennystä että vastustusta.

Hämmennys syntyy ehkä siitä, että tiimioppiminen on niin kovin kaukana monen arkisesta opetustyöstä. Tosiaalta siinä on paljon samoja elementtejä, joita moni on käyttänyt pitkään hyvällä menestyksellä. Miten tämä nyt sitten eroaa siitä, mitä olen aina ennenkin tehnyt? Mitä vikaa on vanhassa, miksi pitää muuttua, miksi pitää hypätä pimeään veteen, mitä takeita on siitä, että tämä yleensä toimii. Mistä tässä edes on kyse? Tiimioppimiseen ei kuulu valmiiden vastausten antaminen. Sitä periaatetta ei ole helppo nielaista.

Pesukone myllää

Vastustus taas syntyy milloin mistäkin syystä. Ei ole kiva myöntää, että vaikka on parhaansa tehnyt, paremminkin voisi mennä. Vai onko tämä sittenkin liian hihhulointia minulle? Onko tässä joku koira haudattuna? Miksi tämä on niin tehotonta, miksi käytetään niin omituisia termejä (ristipölytys, synnytys, team leader jne.), miksi minä en saisi opettaa? Pitäähän sitä nyt saatana OPETTAA!

Tiimimestarivalmennus ahdisti minua tosi paljon etukäteen. 48 tunnin valmennussessioille ei ole helppoa järjestää aikaa kiireisen työn ja kolmen lapsen kuhinasta. Alkukesästä työpaikallani järjestettiin vielä ns. kipinäpäiviä, joiden tarkoituksena oli tehdä tiimioppimista tutuksi ja innostaa tarttumaan siihen kiinni. Minulle kävi melkein päinvastoin. Koko touhu ärsytti, tuntui yltiöpositiiviselta tyhjänjauhamiselta ja - no, tehottomalta. Yritin etsiä tekosyytä, jonka varjolla olisin voinut jättäytyä pois koko kuviosta.

Jotain on tapahtunut. Olen antautunut.

Minua ei enää ärsytä. Juuri mikään tiimioppimisessa. Saapumishalit ovat ihan jees enkä tunne tarvetta etsiä vaihtoehtoista sisäänkäyntiä ne välttääkseni. Dialogiringissä on hyvä istua. En tunne tarvetta puuhata muuta tai tehdä päässäni listoja siitä, minkä voisi tehdä paremminkin. Osaan rauhoittua tämän asian äärelle. En pidä täysin mahdottomana, että saattaisin joskus, tosin pitkän ajan päästä, huudahtaa vaikka "jes" tai "hyvä". Ehkä. Voin myös puhua treeneistä ja dialogista ja vauhtipyöristä ilman silmien pyörittelyä.

Valmennuksessa valittiin heti ensimmäisen päivän aluksi neljä valmentajaa, jotka saivat session ajaksi omat tiimit valmennettavikseen. Lattiaan tuijottelu ei tuottanut menestystä, vaan päädyin yhdeksi valituista. Päävalmentajien saatesanojen jälkeen oli mentävä valmistautumattomana valmentajana viiden vieraan ihmisen sekaan.

Valmentajan hommassa olin kiitollinen kaikista välähdyksistä ja murusista, joita olin tiimivalmentamisesta ehtinyt kerätä. Ei ole helppoa hommaa. Kiinnostavaa ja mielekästä on. Aiempien kokemusteni perusteella osasin kyllä sitä odottaakin, mutta on se vaan niin hienoa, kun tiimiläisten erilaisuus alkaa kehkeytyä yhteiseksi voimaksi.

Venyttely kannattaa aina

Valmentajaa leikkiessään saa kokea, millaista on olla tiimivalmentajan saappaissa. Samalla tapahtuu jännittävä ilmiö: huomaa olevansa "niiden" puolella. On vaikea kyseenalaistaa tai kritisoida, kun yrittää parhaansa mukaan soveltaa ja ymmärtää. Nerokas systeemi. Huomasin perustelevani ja selittäväni tiimioppimista, vaikken siitä niin hirveän perillä olekaan. Monet itseäkin askarruttaneet asiat tuntuivatkin järkeenkäyviltä ja perustelluilta. Kun kerran ne itse järkeilin ja perustelin. Olin osa järjestelmää, asiaan vihkiytyneiden joukkoa.

Samalla huomasin muissa tiimimestarikokelaissa ihan samoja mietteitä ja huolia, joita itsellänikin on aikaisemmin ollut. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että olin itse jo ajatellut ne läpi ja siirtynyt eteenpäin. Se olikin vain vaihe. Toisaalta ymmärsin osan ärsyttävistä asioista johtuneen minusta itsestäni. Voin ja saan vaikuttaa siihen, miten hyvin tiimi toimii.

Näennäisen tehottomuuden alta paljastuikin monisyinen ja -tahoinen prosessi, jossa valinnoilla oli tarkoitus. Samalla kun ratkaistaan tiimissä yhdessä sovittua tehtävää, saadaan kokemusta siitä, miltä tiimioppiminen tiimin jäsenestä tuntuu. Valmentajana toimiva oivaltaa isoja asioita omasta valmentajuudestaan. Yhdessä havainnoidaan tiimin toimintaa ja siitä nousevia ilmiöitä. Yhteinen tehtävä pakottaa tiimin jäsenet tiedostamaan omat roolinsa ja toimintatapansa. Samalla pyörii suurempi tiimimestarivalmennuksen kuvio, jossa kaikki tiimissä koettu tulee lopulta öljyksi isomman ryhmän rattaisiin. ¨

Aion jankata tätä listaa, kunnes se tulee selkäytimestä

Miksi niitä vastauksia sitten ei voi antaa suoraan? Miksei meille voida kertoa tyhjentävästi ja kattavasti, mitä se tiimivalmentaminen on? Miksi tarvitaan tällainen tuskastuttavan pitkä, kallis ja laaja prosessi? Tekisi mieli kertoa. Paitsi että nyt kun luulen tietäväni vastauksen, en ehkä haluakaan kertoa sitä.