Lähdin tänä syksynä mukaan Tiimimestari -valmennukseen. Tavoitteenani on ottaa tiimioppiminen haltuun ja alkaa jo tässä koulutuksen aikana soveltaa sitä omassa työssäni luonto-ohjaajien kouluttajana. Tai kohta siis valmentajana.
Ensimmäinen tapaaminen oli 7.10.2014 Jyväskylän Tiimiakatemialla. Paikka ja sen toiminta oli minulle jo ennestään tutuhko. Jännitystä päivään toi tämän ison prosessin käynnistyminen ja koulutuskavereiden tapaaminen. Päivästä jäi helpottunut olo - uskon, että tiimioppimiskuvio sopii sittenkin minulle ja että valmennus on hyödyllinen. Ja että se tulee sopivaan vaiheeseen.
Ensimmäisenä valmistautumistehtävänä kirjoitan tähän ensimmäisen version tiimivalmentajafilosofiastani.
1. Tässä ei ole kyse minusta
Olkaa hyvä. Tässä se on. Suurieleisen dramaattisesti ojennan pois paikkani kaiken keskipisteessä, parrasvalojen loisteessa. Tai no, ainakin datatykin kajossa. Se kirpaisee. Minusta on kiva olla se, jota katsotaan ja kuunnellaan. On kiva osata ja päteä, olla paras, olla esikuva. Mutta jos oikeasti pengon pohjia myöten opettajan perustehtävän, oma pätemisen tarpeeni on mitätön sivuseikka.
Haluan toimia oikein ja tehdä hyvää. Jos kerran uskon, että tiimioppiminen on opiskelijoille oikeasti hyväksi ja että se tuottaa syvempää ja relevantimpaa osaamista, voin luopua opettajan kivasta perinneroolista saadakseni kokea tätä syvempää mielekkyyttä.
Tiimioppimisessa keskeisimpiä ja aktiivisimpia ovat oppijat itse. Haluan oppia antamaan heille tilaa ja mahdollisuuden kokeilla siipiensä kantavuutta turvallisesti, mutta ilman turhaa holhoamista, nujertamista tai nitistämistä. Haluan oppia tunnistamaan ne tilanteet, jolloin puuttumistani oikeasti tarvitaan ja jättää muulloin puuttumatta.
Lisäksi haluan oppia arvostamaan oppijoita enemmän. Haluan unohtaa kaiken sen, mitä "tiedän" ihmisten mahdollisuuksista, valmiuksista ja motivaatiosta heidät vasta hetken tunnettuani. Haluan ymmrtää, että se, mitä olen kokemuksieni kautta huomannut, liittyy aivan toiseen opettamisen ja oppimisen tapaan. Se ei päde tiimioppimisessa. Kun ei se usein päde tavallisessakaan koulutuksessa. Ihmiset yllättävät ja he kasvavat. Haluan uskoa inhimilliseen potentiaaliin.
2. Tässä on kyse juuri minusta
Minulla on kiva työ. Seikkaillaan metsässä, melotaan auringonlaskuun, ihmetellään luonnon ihmeitä. Pitkät lomat ja suuri oman työn suunnittelemisen vapaus. Silti olen jonkinlaisessa ammatillisessa kriisissä.
Luonto-ohjaajan ammatti työllistää aika harvat linjalta valmistuneista. Työpaikkoja on aika turha etsiä mol.fi -sivustolta. Omasta osaamisesta on osattava rakentaa napakka, omaleimainen, myyvä paketti. Työ sopii itsenäisille, ihmisten kanssa viihtyville, ongelmia sujuvasti ratkoville ahkerille ulkoilmaihmisille. Kun hakijoita on vähän, osa opiskelijoiksi valittavista onkin ihan erilaisia. Minä en haluaisi kouluttaa huonoja luonto-ohjaajia. Enkä työttömiä luonto-ohjaajia. Haluaisin, että jokainen meille opiskelemaan tuleva saa koulutuksesta paitsi luonto-ohjaajan työssä tarvittavat tiedot ja taidot, myös sellaisen asenteen ja työelämätaidot, joilla oikeasti työllistyy. Jos ei luonto-ohjaajaksi, ehkä johonkin muuhun itselle sopivampaan työhön. Uskon ja toivon, että tiimioppimisen kautta voin tehdä tästä totta.
Haluan siis tehdä työtä, jolla on tarkoitus ja joka tuottaa hyvää yhteiskuntaan. Tarvitsen siihen kipeästi työkaluja ja näkemystä. Tätä tyhjiötä ei täytetä uusilla, entistä paremmilla PowerPointeilla.
Olen myös kokenut, että ammatillisen opettajan työ jotenkin tyhmistää ihmistä. Aluksi opin itsekin paljon uutta ja olin täynnä ideoita. Vähitellen tuli rajoja vastaan joka suunnassa. Uusia mahdollisuuksia aukeaa edelleen silloin tällöin, mutta nyt epäuskon rajoja asetankin usein minä itse. Kaikki koetut pettymykset ja epäonnistumiset omissa kokeiluissa jäytävät intoani tehdä paremmin tai edes eri tavalla. Ihan liian usein sorrun ajattelemaan "tämä riittää" tai "menetteli tämä viimeksikin". Sekin, mitä toivoisin opiskelijoiden osaavan tai oppivan, näivettyy koko ajan pienemmäksi. Kunhan nyt jotain. Koen, että ellei tähän tule muutosta, tuskin viihdyn opettajan työssä enää kovinkaan kauan. Haluan itse kasvaa ja kehittyä. Haluan olla hyvä työssäni ja kokea, että tarjoan koulutusta, johon kenen tahansa kannattaa ehdottomasti osallistua.
3. On tässä kyse yhteisestä tulevaisuudestammekin
Uskon, että tulevaisuudessa ammattien rajat hämärtyvät ja ihmisten urapolut versovat yhä ihmeellisempiä haaroja. On hyvä, että ammatillinen peruskoulutus tarjoaa jonkin ammatin, mutta paljon tärkeämpää olisi valmistaa koulutukseen tulevia tulevaan, todennäköisesti hyvin polveilevaan urapolkuunsa. Auttaa heitä löytämään usko itseensä, tulemaan toimeen ja työskentelemään tuloksekkaasti yhdessä toisten kanssa. Harjoittaa työelämätaitoja, avata silmiä omille mahdollisuuksille, luoda verkostoja ja tuupata eteenpäin elämässä. Sytyttää innostus oppimiseen ja kehittymiseen. Uskon, että tiimioppiminen on hyödyksi kaikessa tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti