Oppiminen on aina ollut minulle helppoa. Ainakin teorian oppiminen. Soveltaminen onkin sitten eri asia. Olen ollut kiltti ja ahkera opiskelija ja käyttänyt todella suuren osan ajastani uusien asioiden opiskeluun. Etenkin lukioaikoina luin todella paljon tieteellistä kirjallisuutta lukiokurssien ulkopuoleltakin.
Minulla on pää, joka kaipaa tekemistä. Uskoisin kuitenkin, että "oppimiseni" on ollut aika suurelta osin tiedon selailua. Kovin vähän yliopistossakaan opitusta on jäänyt aktiiviseen käyttöön. Pääni kautta on kulkenut valtavat määrät tietoa, mutta vain pieni osa siitä on kiinnittynyt emoalukseen. Niin sanoakseni. Vähän kuin varauksettomat kappaleet - ovat pudonneet magneetin ohi siihen tarttumatta. Menin yliopistoon aika vähäisellä elämänkokemuksella eikä minulla ollut juurikaan käsitystä ympäristöalan työstä. Kasaa siinä sitten tiedon palapeliä ilman mallikuvaa.
Jatkoin opiskelua vapaa-ajallani vielä työelämään siirryttyänikin esim. kasvatustieteen parissa. Aloitin joka syksy innokkaasti opiskelut, kunnes kerran eräänä syksynä havahduin avoimen yliopiston ensimmäisillä luennoilla siihen, että jo riittää opiskelu. Pää oli tullut täyteen eikä enää tehnyt mieli oppia oppimisen vuoksi.
Olen sittemmin kyllä kouluttautunut työn ohella, esim. hankkinut ammatillisen opettajan pätevyyden sekä tiimimestarin arvonimen. Aika vähän olen viime vuosina enää opiskellut mitään sellaista, joka ei olisi suoraan sovellettavissa omaan työhöni tai harrastuksiini.
Olen aina ollut itseriittoinen oppija. En tarvinnut lapsena apua läksyissä. Yläasteella olin yleensä muita edellä. Lukiossa en muuten vaan tykännyt ihmisistä. Yliopistossa menin taas omaa tahtiani. Olen oppinut tekemään työtä yhdessä muiden kanssa vasta työelämässä.
Ammattiaineiden opettajana aloin vähitellen pudota rutiinien sudenkuoppiin. Kehittäminen jäi aika vähälle. Monessa asiassa aloin tehdä asioita vähän vasemmalla kädellä. Työ on ollut mukavaa ja haastavaa opiskelijoiden ohjaamisen osalta, mutta teoreettisesti kiinnostavaa se ei oikein enää ole ollut. Hukkasin jossain vaiheessa kiinnostukseni teoriaan ja lähdin opiskelijoiden keskelle kävelemään vesuri kädessä. En löytänyt opettajan työssä mitään viisasten kiveä siitä, miten käytännön tekeminen yhdessä opiskelijoiden kanssa muuttuisi eri tilanteisiin sovellettavaksi osaamiseksi. Madalsin rimaa myös opiskelijoiden suuntaan ja lakkasin vaatimasta heiltäkään mitään pyrkimystä tekemisen ymmärtämiseen.
Tyhmistyin siis kai vähitellen. Oman työn hallinta alkoi välillä tuntua vaikealta, kun suunnittelu jäi vähälle ja opettaminen alkoi muistuttaa yhä enemmän ohjatun päivätoiminnan järjestämistä. Olen tosin oppinut itse paljon asioita esim. power point -luentoja valmistellessani, mutta enhän minä oikeasti tarvitse tässä työssä luonto-ohjaajan taitoja. Vaan opettajan, kouluttajan tai valmentajan taitoja. En oikein ole tiennyt, miten ihmiset saadaan oppimaan.
 |
| No en osaa vaihtaa sitä jotain hihnaa joita näihin vaihdetaan. Opettelen sen sitten, jos päädyn kelkkaoppaaksi |
2. Missä olen nyt?
Olen astunut suuria askeleita kohti valmentajuutta. Vähän kompuroiden varmasti, mutta kuitenkin. Siirtyminen on käynyt melkein kuin itsestään - oppijat ottivat mahdollisuuden riemumielin vastaan. En usko että saisin heitä taivuteltua siirtymään takaisin luento-opetuksen ja opettajavetoisten käytännön harjoitusten suuntaan vaikka rahaa tarjoaisin.
Yritän sovitella päälleni valmentajan roolia ja uudenlaista työnkuvaa. Yritän osata valmentaa ja olla opettamatta. Käytän aikani hyödyllisemmin kuin ennen ja hieman kaipaan käytännön tekemiseen osallistumista. Onneksi on sentään edelleen melontakuviot ym., joissa saa ja pitää näyttää kädestä pitäen.
 |
| Hauskahan tätä on katsella. |
Seuraava askel on tiimin oppimisprosessin tukeminen. Olen yrittänyt rakentaa "pelipaikkoja" tiimin eri tyypeille, heidän taipumuksensa ja kiinnostuksen kohteensa huomioon ottaen. Tiimin prosessien ymmärtäminen ja etenkin se niiden ohjailu ja tukeminen tuntuu henkimaailman asioilta. Tiimin tekeminen ja yhdessä oleminen tuntuu niin herkältä, ettei siihen tahdo uskaltaa sormellaan koskea.
Oma työni on muuttumassa ehkä laajemminkin - tuntuu siltä, että siihen tulee jatkossa liittymään enemmän yhteistyötä muiden kanssa, niin valmentajien kuin toisten koulutusalojenkin.
3. Minne haluan päästä ja millaisia taitoja tarvitsen?
Haluaisin oppia tukemaan tiimin toimintaa, jotta se tukisi mahdollisimman hyvin niitä yksilöitä, jotka sen muodostavat. Tässä tarvitsen lisää ymmärrystä tiimin kehitysprosessista ja valmentajan työkaluista. Hyötyisin varmaan tosi paljon kokeneemman valmentajan työn seuraamisesta tai yhdessä valmentamisesta.
Haluaisin oppia hallitsemaan tiimivalmennuksen kokonaisuutta, saamaan siihen sopivalla tavalla suunnitelmallisuutta ja luovaa herkkyyttä. Valmentamisen jatkaminen ja samalla meidän koulutusmallimme mallintaminen on tärkeää. Ei voi tyytyä toteamaan "no tämä meni nyt näin", vaan on pyrittävä ymmärtämään, millaiset seikat onnistumiseen tai epäonnistumiseen vaikuttavat. Miten esimerkiksi kriisitilanteissa tehdään tai miten klikkiytyminen estetään? Miten prosessi rakennetaan siten, että oppijalla on joka päivä mahdollisuus kehittyä haaveidensa suuntaan? Ja miten tämä kaikki sovitetaan esim. ammattiosaamisen näyttöihin?
Haluan tehdä oppimista ja kehittymistä näkyväksi. Haluan systemaattisuutta työhöni, työkaluja, joilla seuraan sekä yksilöiden että tiimin kehitystä. Ennen kaikkea haluan, että tiimiläiset tulevat itse tietoisiksi omasta kehityksestään ja oppivat työskentelemään tietoisesti ja suunnitelmallisesti sen eteen.
Haluaisin saada oppimisympäristömme tukemaan tiimioppimista, samoin yhteispelin toimimaan muiden koulutusalojen kanssa. Tarvitsen halua ja taitoa neuvotella ja johtaa muutosta.
4. Miten pääsen sinne ja mitä prosesseja minun on käytävä läpi oppiakseni?
On uskallettava ottaa roolia valmentajana. Tällä hetkellä kaikki menee tosi hienosti kunhan pysyn poissa tieltä. En usko, että se menee ikuisesti näin. Meidän on yhdessä oppijoiden kanssa suunniteltava tämä koulutuksemme siten, että Asikkalassa opitaan niin että turve pöllyää, mutta samalla on niin mukavaa, ettei kukaan halua tyytyä minimisuoritukseen.
Haluan seurata tiimini kehitystä ja sen läpikäymiä vaiheita tarkasti havainnoiden ja havaintoja ylös kirjaten. Vielä kun ehtisin. Haluan ymmärtää, mitä tässä tapahtuu. Minun on ryhdyttävä järjestelmällisemmin ottamaan kiinni tästä kehityksestä, jotta arvokkaat havainnot eivät unohdu.
Vaikka en oikein haluaisi, minun on yhdessä valmentajaparini kanssa ryhdyttävä availemaan keskustelua tiimioppimisen sovittamisesta toimipisteemme koulutukseen. Joillekin koko sana on punainen vaate, toiset odottavat ehkä innolla, että epäonnistumme mätkähtäen. Jotkut ovat varovaisen kiinnostuneita mutta epäilevät tiimioppimisen soveltuvuutta omalle alalleen. Periaatteessa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kaikki pysyisivät omissa systeemeissään. Yhteistyöhankkeiden kannalta olisi kuitenkin välttämätöntä saada lisää joustoa koko toimipisteeseen. Olisi esimerkiksi hienoa, jos muidenkin alojen opiskelijat pystyisivät osallistumaan klubitoimintaan, mutta tiukat lukujärjestykset eivät tällaista salli. Toisaalta olen huolissani koko toimipisteen tulevaisuudesta opiskelijamäärien kuihtuessa - saisimmeko uutta vetovoimaa tiimioppimisen kautta?
Haluan antaa oppijoille yhä suuremman roolin tiimioppimisen toteuttamisessa. Valtaamme yhdessä luontoalan koulutuksen tiimioppimisen pelikentäksi. Oppijoilla on huikean paljon ajatuksia ja näkemystä siitä, millainen koulumme ja koulutuksemme tulisi olla, kunhan uskallamme niitä kuunnella. Minun ja valmentajaparini pitää neuvotella ja sovitella näitä ajatuksia hallinnon näkemyksiin siitä, miten meidän pitäisi toimia. Selittää selittämästä päästyäni. Mallintaa, perustella ja kertoa innostavia esimerkkejä siitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa.
5. Mistä tiedän, että olen perillä?
Tiimioppimisesta on tullut luontoalan koulutuksen normi Asikkalassa. Toimin valmentajan roolissa luontevasti ja minun on helpompaa keksiä, miten eri tilanteissa voi toimia tiimin oppimista edistääkseen ja tukeakseen. Tiimivalmennuksen vuosirytmi on vakiintunut, oppimisympäristö tukee tiimioppimista ja opiskelijamäärämme ovat kasvussa mielenkiintoisen toteuttamistapamme vuoksi. Opiskelijat eivät koe tarvitsevansa minua, mutta ihmettelevät joskus, miten asiat sujuvat niin hyvin :). Kun joudun joskus sijaisopettajaksi vieraalle ryhmälle, opettaminen tuntuu melkein mahdottomalta.
Asikkalassa muut koulutusalat ainakin hyväksyvät koulutusmallimme, vaikka toteuttaisivatkin itse jotakin omaa malliansa.
Osaan tiimivalmentamisen niin hyvin, että pystyn tukemaan myös muita koulutusaloja ja opettajia tiimioppimisen ottamisessa käyttöön.
Olen oppinut myös luopumaan parhaiten osaamisen tarpeesta. Annan toisten tehdä, odotan, että asiat tapahtuvat. En ryntää toteuttamaan kaikkia ilmaan lentäneitä ideoita. Annan olla. Olen zen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti