Omat ajatukseni ammatillisen koulutuksen reformista ovat ristiriitaiset. Raskaiden säästöjen ajoittuminen juuri reformin toimeenpanon alle saa aikaan yhtä positiivista kehittämishenkeä kuin "fätistä fitiksi" amputoimalla operoidulla pullukalla. Rampautetaan sut ensin, sitten alat kuule kuntoilemaan oikein tosissas. Kaipa pakko on paras opettaja. Silti olisin toivonut reformin suunnitteluun hieman taitavampaa strategista johtamista.
Kivinen tie |
AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempisen mukaan "ammattiopettajien työ ei lopu, mutta se muuttuu täysin. Tulevaisuuden opettaja ei opeta vaan mahdollistaa oppimisen. - Jatkossa meillä tuskin on resursseja siihen, että opettaja ohjaa ryhmää luokassa. Opettajan ja opiskelijan työviikko siis erkaantuu, ja opettaja kohtaa opiskelijan eri foorumeilla: työpaikalla, verkossa tai simulaatioissa."
Tähän eräs ammatillinen aikuiskouluttaja kommentoi: "Luokkaopetus ei itsessään takaa oppimista. Mutta ihmetyttää että jokaisen ohjaaminen erikseen tois sitä säästöä. Jos otan 16 opiskelijaa luokkaan ja opetan kaikkia yhtäaikaa, periaatteessa jokainen saa 8 tunnin päivässä 8 tuntia ohjattua oppia.Jos taas jokainen oppii yksilöllisesti 8 tuntia, jokainen saa puoli tuntia ohjausta 8 tunnissa jos open saama työaika säilyy samana. Meillä valmennnus toteutuu simulaatioina, osuuskuntatyönä, ohjattuna toppina, teoreettisina etäopintoina, kehityskeskusteluina ja työn kehittämispäivinä. Ja vie paljon enemmän open aikaa kun jos vaan oltais siellä luokassa. Varsinkin kun niitä ilmaisia työssäoppimisen ohjaajia ei ole paljon tarjolla."
Reformin tarkoituksena on tuottaa "nopeampaa ja joustavampaa vastaamista työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin". Tämän on määrä toteutua samalla, kun tavoitellaan yhteensä 248 miljoonan euron kokonaissäästöjä (+ indeksileikkaukset) (OPH). Ai niin, ja samalla piti muistaa rakentaa opintopolut "yksilön tarpeiden ja edellytysten mukaisesti ottaen huomioon työelämän tarpeet." (OPH) Ja muille kuin peruskouluansa juuri päättäville tulee tarjota mahdollisuus joustavaan siirtymiseen koulutuksen pariin, eli käytännössä koulutukset ovat jatkuvassa haussa.
Tuntuu kovin pikkumaiselta valittaa oman työnsä vaikeutumisesta. Kun vieläpä oikeasti olen sitä mieltä, ettei luokkaopetus ole yksilöllisten oppimispolkujen toteuttamisessa mikään autuaaksi tekevä pedagoginen menetelmä. Olen henkeen ja vereen tekemällä ja tiimeissä oppimisen, yksilöllisten tavoitteiden ja oppimistapojen sekä henkilökohtaisten painotusten kannalla. PEDAGOGISISTA syistä. Säästökeinona valmentava oppimisen ohjaus on kuitenkin about yhtä tehokasta kuin se, että sanomalehden toimittaja jättäisi uutiset julkaisematta ja lähtisi laulamaan niitä arkkiveisuina kauppa-autojen kyydissä. Ja saisi puolet vanhasta palkastaan.
Luovutaan vaan luokkaopetuksesta, jos se ei enää toimivaa ole. Mutta ei luovuta opettajan/valmentajan ja opiskelijaryhmän yhteisestä ajasta. Eikä luovuta kokonaan ammatillisten oppilaitosten hyvistä oppimisympäristöistä.
Emme kouluta osaajia tämän vaan huomispäivän tarpeisiin. Siitä seuraa, ettei työpaikkojen kapasiteetti ottaa opiskelijoita sinne oppimaan vastaa tulevaisuutta ennakoivan koulutuksen volyymiä. Olen myös aika varma, ettei työpaikoilla ole resursseja eikä riittävää pedagogista osaamista ottaa vastaan kaikkia ammatilliseen koulutukseen hakeutuvista opiskelijoista. Mikä oikeus yhteiskunnalla on vastuuttaa työpaikat hoitamaan, kasvattamaan ja opettamaan esim. sellaisia nuoria, joille säännölliset aamuheräämiset ovat täysin mahdottomia tai jotka eivät päihteiden käytön vuoksi ole tykykyisiä? Tai joiden taidot eivät vielä riitä työpaikan työtehtävien tekemiseen? Kuka työpaikoilla opettaa suunnittelu- ja opiskelutaitoja tai auttaa oppimisvaikeuksista kärsivää? Vai pitääkö ammatillisten valmentajien vain vähän terästäytyä, että pystyvät antamaan kaiken tarvittavan sosiaalisen, pedagogisen ja ammatillisen kasvun tuen lyhyillä ohjauskäynneillään työpaikoilla?
Ammatillinen peruskoulutus ei ole pelkkää teoriaa tai käytännön työtehtävien harjoittelua. Sen sitkeintä ydintä ovat hyväksi työntekijäksi ja yhteiskunnan jäseneksi kasvaminen, tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitojen oppiminen, elämäntaitojen hallinta, oppimaan oppiminen, ammatti-identiteettiin kasvaminen, omasta terveydestä, turvallisuudesta ja työkyvystä huolehtiminen, omien vahvuuksien ja suunnan löytäminen. Moni näistä taidoista vahvistuu työelämässäkin, mutta harvalla ne ovat myötäsyntyisesti hallussa. Mihin suuntaan ammatillinen koulutus kehittyykään, näistä en halua luopua. En. En myöskään tiedä, mitä nämä myllerrykset tarkoittavat tiimioppimiselle toisella asteella, mutta aion ottaa selvää.
Mutta silti: kyllä elämä kantaa. En tiedä, mistä somen kätköistä löysin tämän kuvan, mutta sen opetusta aion toteuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti