Melkein kaikkien työpäivien jälkeen tekee mieli kirjoittaa aiheesta "mulla oli tiättekste maailman paras duunipäivä". Se tunne tulee mm. siitä, että kokee käyttäneensä aikansa oikeisiin, tärkeisiin asioihin ja saaneensa todistaa pieniä ihmeitä. Ja suuriakin. Tällaista tunnetta ei vain tule parhaistakaan PowerPointeista. En muista ikinä ajaneeni kotiin muistellen pitämäni oppitunnin huippuhetkiä tai tunteneeni tarvetta soittaa työkaverille kertoakseni esitykseni parhaat palat.
Suuret unelmat herättävät suuria tunteita. Melotaanko ja soudetaanko Päijänne päästä päähän? I don´t see why not |
Opettajuudesta on valovuosien matka valmentajuuteen, jos katsoo omaa rooliaan tällaisina päivinä. Takavuosina tämä olisi ollut minulle yksi vuoden kiireisimmistä päivistä. Olisin juossut ratkomassa ongelmia, todennäköisesti joutunut astumaan kuumeeseen sairastuneen rastinvetäjän saappaisiin, vastaillut koko päivän kiireisiin puheluihin oppilailta, jotka eivät olisi tienneet, miten toimia. Tänään etsin paketillisen keittolusikoita ja puhalsin vähän yhteen nuotioon, siinä se, Se minun annettiin armosta tehdä, kun pyysin. Kaikki sujui kuin rasvattu. Yllättäviä tilanteita tuli, mutten edes ollut niistä tietoinen kuin sattumalta jälkeenpäin. Yritin välillä lähestyä tapahtumapaikkoja, mutta rastia vetävä oppija tuijotti minut ulos. Hyvä vain. Ei pidä mennä oppijan ja oppimisen väliin. Se on kuin seisoisi nuotion ja lämmittelijän välissä. Itseä se tuli lämmittää. Toinen jää katveeseen.
Kun saa itse päättää |
Tänään juttelin yhden oppijan kanssa rannassa. Oli pakko ihmetellä ääneen, etten tajua, miten kaikki voi sujua niin hyvin. Kun ei tällaista koskaan aikaisemmin ole ollut. "Se on se, kun saa ite päättää", totesi oppija.
Nerokasta. Siinä se on. Kun saa itse päättää, mitä, miten ja milloin tekee, se tekeminen on mielekästä, kiinnostavaa, hauskaa, sytyttävää. Vaikka se olisi sitä IHAN SAMAA, mitä opettajakin olisi ennen pyytänyt tekemään. Asiakaskeikkoja me ennenkin teimme. Mutta ne olivat opettajien asiakkaita, usein omia tuttavia tai tutun tuttuja, joille tehtiin palvelus ottamalla heidät puoli-ilmaiseksi testiryhmäksi "jotta junnut saavat harjoitella". Nyt ei harjoitella. Nyt tehdään töitä ja opitaan. Yhteistyössä omien asiakkaiden kanssa.
Jollekin tämä on ehdoton no-no. Toiselle ykköshaave |
On tietysti totta, ettei työelämässä voi yleensä esimerkiksi päättää, minä päivinä haluaa tehdä töitä tai mitkä keikat itseä kiinnostavat. Yhä useammin kuitenkin voi. Myös luonto-ohjaajien työt ovat usein keikkaluonteisia, epätyypillisten työsuhteiden kautta toteutettavia. Yrittäjämäiseen työtapaan kuuluu myös kyky harkita, mistä töistä kannattaa kieltäytyä tai delegoida ne toisille. Osaamisperustaiseen oppimiseen ja henkilökohtaisiin oppimispolkuihin kuuluu sen oivaltaminen, mitkä työt vievät kohti itselle tärkeää ja työllistävää osaamista. Ja mitkä eivät. Siksi on ihan jees olla liittymättä joidenkin asiakaskeikkojen työryhmiin, kunhan eteneee kohti omia tavoitteitaan muulla tavalla.
Olemme nyt tehneet melkein kaikkien valmentamani tiimin jäsenten kanssa oppimissopimukset ja niiden pohjalta "aarrekartat" tai oppimispolun kartat, joiden viitoittamaa tietä jokaisen on tarkoitus kulkea kohti omia unelmiaan. Häpeän sitä, etten ole aikaisemmin osannut kuunnella ja kysyä niitä oppijoiden unelmia. Että olen sivuuttanut heidän tavoitteensa ja toiveensa, yrittänyt pakkosyöttää opetussuunnitelman ahtaita vaatimuksia tavoitteiksi. Opiskelu ja oppiminen voi olla niin paljon enemmän. Ja silloin hekin ovat. He. Ja minä.
Hienoja juttuja. Hyviä ajatuksia. :)
VastaaPoistaSiis ihanaa Hanna! Mahtava lukea tätä! Olet kyllä todella onnistunut tavoitteessa ja todella hyvin sait sen tähän kuvattua. Näihin tunnelmiin omaa osaamisperusteista opettajuutta rakentamaan 😀
VastaaPoistaHei! Mäkin harrastan melomista:) käy kattoon jos haluat http/valkoinentammaontaikaa.blogspot.fi
VastaaPoistaOli kivoja melontakuvia :)
Poista