Paljon enemmän kuin koulu

Osallistuin tänään työpaikkani myynti- ja markkinointityöryhmän kokoukseen. Siellä esiteltiin Salpaukselle luotu uusi visio: Salpaus - enemmän kuin koulu - opiskelijoiden ja työelämän kohtaamispaikka.

Kaiken tiimioppimisen ja muun uudistumisen kautta kokemani jälkeen tämä visio puhuttelee minua kovasti. Enemmän kuin koulu. Todellakin. Koulu on aina enemmän kuin koulu. Kun otamme sen tietoisesti visioksemme, voimme vaikutttaa siihen kaikkeen muuhun.

Pedagogiikan uudistumisessa on minusta suurelta osin kyse siitä, että haluamme olla enemmän kuin koulu. Ei yhdelläkään ihmisellä ole tarvetta omaksua juuri täsmälleen opetussuunnitelman tavoitteita ja vain niitä. Vaikka ne olisivatkin parhaalla mahdollisella tahdolla ja osaamisella laaditut. Uusi pedagogiikka kohtaa oppijat kokonaisina ihmisinä, taakkoineen, kykyineen, haaveineen ja pyrkimyksineen. Vaikka tiedämme, millaisia ammattitaitovaatimuksia kuhunkin ammattiin liittyy, emme tunne meille tulevien oppijoiden onnellisen elämän rakennuspalikoita. Tai heidän yksilöllisiä osaamistarpeitaan, jotka riippuvat heidän tulevista, arvaamattomista urapoluistaan.

Laita mun pää ja sydän paikoilleen

Eräs tiimioppijamme tiivistää mielestäni täydellisesti sen, mitä oppija valmentajaltaan kaipaa: "Pitää tukea meidän hulluja unelmia". No tätäpä ei löydy yhdestäkään tutkinnon perusteesta. Mistä tässä sitten on kyse? Eivätkö oppijat ymmärrä, mikä koulun perustehtävä on? Vai emmekö me sitä käsitä?

Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (21.8.1998/630) määrittelee koulutuksen tavoitteen seuraavasti: "Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on kohottaa väestön ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeita sekä edistää työllisyyttä." Tähän tavoitteeseen olemmekin tarttuneet jämäkästi ja määrätietoisesti. On koetettu rakentaa nuorista täsmäosaajia työelämän tarpeisiin. Analysoitu ammatit ja niissä onnistumiselle olennaiset tiedot ja taidot. Yritetty niitä ajaa nuorten selkäytimeen asti.

Mutta sama laki lausuu myös seuraavasti: "Koulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja." Tämä on sen "enemmän kuin koulu" -osaston kovinta ydintä, yhtä lailla kuin se opiskelijoiden ja työelämän kohtaamispaikkana toimiminen. Tämä on myös sitä settiä, jolla on muuttuvassa työelämässä pysyvää merkitystä. Datanomin osaaminen vanhenee melkeinpä yksien perhevapaiden aikana. Hyvät oppimisvalmiudet ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa kulkevat mukana läpi elämän, ammatissa kuin ammatissa.

Kuinka peloton seikkailija rakennetaan?

Jos koulu ei enää ole sellainen koulu, jossa istutaan pulpetissa luokkahuoneessa sekä opetellaan ja harjoitellaan asioita opettajan johdolla kahdeksasta neljään, mitä se sitten on? Onko koulu enemmän vai vähemmän kuin ennen? Onko koulu sellainen ajanjakso oppijan elämässä, jolloin hän kasvaa ja kehittyy erityisen suuresti, ammatillisesti ja ihmisenä? Onko koulu edes paikka? Onko se yhteisö, onko se menetelmä, onko se ohjausta ja kannustusta? Onko se rajoja ja tavoitteiden asettamista? Vai onko koulu vain osaamisen virallistaja? Kun oppimista voi tapahtua miten ja missä tahansa ja se ihan oikeasti hyväksytään "viralliseksi" osaamiseksi, vaikkei sitä ole oppilaitoksen ajalla hankittu, mitä tämä kouluksi kutsuttu prosessi sitten pitää sisällään? Takuulla vielä paljon sitä ihan tavallista opetusta, yhdessä harjoittelemista, tulevaisuudessakin. Mutta toivottavasti myös niiden hullujen unelmien tukemista, yksilöllisten tavoitteiden mahdollistamista, omille poluille saattelemista.

Jos ei olla varovaisia, tästä tulee helposti jotain paljon enemmän kuin koulu. Hihi.

Luonto-ohjaaja Tiinan matka kohti unelma-ammattia

ja rohkeaa oppimista