And now for something completely different

Minulla saattoi olla alussa vähän pessimistiset ajatukset tiimioppimisesta luontoalalla. Toisaalta realistiset, olihan niitä vaikeuksiakin ollut. Varmasti olin käynyt mielessäni ne samat vastaväitteet, joita kaikki tiimioppimiseen tutustuvat esittävät. Ei sovi meidän alalle. Ei sovi sellaisille opiskelijoille, joita meille hakee. Ei sovi kaikille. Ei sovi minulle. Ei sovi vielä. Ei sovi nyt. Ei sovi meidän oppilaitokselle. Ei sovi meidän opettajille. Ei sovi toiselle asteelle. Ei sovi meidän lukkareihin ja modulointeihin. Eikä varmasti sovi näille ryhmille, jotka ovat tulleet opiskelemaan perinteisellä tavalla. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa jollekin sopivalle mielikuvitusryhmälle.

Monty Python -ryhmä käytti tätä lausetta show'ssaan.
Meille se on arkipäivää

Nyt kun tiimioppimis-hippeilyn aloittamisesta Asikkalassa on kulunut hieman reilu vuosi, voi vain todeta, että väärässä olin. Joka suhteessa. Ihan turhaa se inttäminen ja ei-sovittelu oli. Onneksi ei siihen tullut kovin kauan tuhrattua.

Tiimioppiminen on lähtenyt toimimaan luontoalan opiskelussa aivan häijyn loistavasti. Tämä todella on erilaista kuin opiskelu ja opettaminen aikaisemmin. Mutta samalla touhu on hyvin erilaista kuin Tiimiakatemialla. Jotkin sieltä tutut elementit toimivat aika lailla sellaisenaan apinoituina, jotkut eivät ainakaan toistaiseksi toimi oikein mitenkään (tai ole vielä käytössä), jotkut ovat hakeneet ja löytäneet aivan toisenlaisen olomuodon. Ja toisaalta meille on syntynyt ihan uusia elementtejä.

Valmentajaparini kanssa tuumailimme, että pitää varmaan antaa prosessin elää ja kehittyä, kun meneillään on nyt erittäin paljon uutta luova kausi. Emmekä me valmentajat sitä luo, vaan tiimioppimisesta syttynyt opiskelijaporukka. Valmentajien pitää seurailla prosessia herkästi, ohjailla ja tukea sitä hienovaraisesti ja onkia esiin syntyvien hienojen käytäntöjen ja toimintamallien ituja. Istuttaa ne hyvään multaan ja kastella.

Valmentajaparini puhuu höpöttelystä, asioiden ja
ideoiden vireillä pitämisestä ja ajatusten ujuttamisesta
tiimiläisten tietoisuuteen, kunnes joku nappaa
asiasta kiinni lähtien toteuttamaan sitä

Tiimioppiminen toisella asteella - tai ainakin luontoalalla - saattaa muotoutua hyvinkin eri näköiseksi kuin liiketalouden amk-opinnoissa. Esimerkiksi seuraavat erot ovat kokeilumme aikana tulleet vastaan:

1. Lukemattomuus
Opiskelijoissamme on paljon sellaisia, jotka eivät lue kirjoja. Eikä tämä ole pelkästään ennakkoluulo, vaan monen kohdalla tärkeä periaate tai esim. oppimisvaikeuksiin liittyvä, syvälle juurtunut ominaisuus. Moni on hakeutunut ammatillisiin opintoihin päästäkseen lukemasta kirjoja. Tiedon hankkiminen kirjoja lukemalla on hyvin suuren kynnyksen takana. Olemme pohtineet paljon sitä, mikä voisi ainakin osittain korvata kirjojen lukemisen tällaisella hyvin käytännöllisesti orientoituneiden tekijöiden alalla. Tuntuu siltä, että esim. Asikkalassa virinnyt oppimisklubitoiminta korvaa osaltaan kirjojen lukemisen tarvetta. Oppijat lukevatkin toisiaan - kokeneemmat opettavat noviiseja.

2. Pakkotiimit ja pilvitiimit
Kun yksisarjaisilla, vähän hakijoita vetävillä aloilla ei ole mahdollista muodostaa tiimejä tiimiroolitestien tms. perusteella, samaan tiimiin joutuvat kaikki "saapumiserän" opiskelijat. Tällaisissa satunnaisesti muodostuneissa ns. pakkotiimeissä saatetaan joutua tekemään paljon töitä, jotta jokaiselle löytyy mielekäs rooli ja kovin samantyyppistä tiimiekologista lokeroa asuttavat saadaan rakentavaan yhteistyöhön. Meillä on nyt kokemusta kolmesta pakkotiimistä, joista kaksi on löytänyt hienosti yhteisen sävelen, yksi taas ei.

Toisaalta oppijat ovat alkaneet suurella innolla hakeutua vapaaehtoisuuteen perustuviin, tietyn aiheen tai oppimishaasteen ympärille perustettuihin, kokoonpanoltaan vaihteleviin tiimeihin, joita tässä kutsun pilvitiimeiksi. Pilvitiimit saattavat muodostua esim. tietyn oppimisklubin ympärille. Sama henkilö voi kuulua moneen pilvitiimiin ja innokkaimmat kuuluvat niihin kaikkiin. Toisaalta pilvitiimit voivat syntyä yhteisen hankkeen, esimerkiksi suuren asiakaskeikan tai kesäleirien valmistelun ympärille. Pilvitiimit tuntuvat innostavan oppijoita aivan uusiin oppimisen ja tekemisen sfääreihin. Niissä puuhaaminen tuntuu harrastamiselta, hauskalta, vapaalta ja itsenäiseltä. Pilvitiimejä johtavat oppijat itse ja yhdessä. Valmentajat kiertelevät pilvitiimien ympärillä ja katselevat hämmentyneinä tekemisen intoa.

Tiedän tiimiakatemiallakin olevan erilaisia projektitiimejä, mutta nämä esim. klubien ympärille kokoontuvat tiimit ovat käsittääkseni löyhempiä ja vapaamuotoisempia. Jokainen on niissä mukana omien tavoitteidensa ja hauskanpidon vuoksi, sen verran kuin haluaa. Oppiminen on yhdessä tekemisen mukava sivutuote. Pilvitiimit ovat avoimia eri alojen ja eri vuosikurssien oppijoille - kaikille asiasta kiinnostuneille, joskus myös kokonaan ulkopuolisille.

Kukaan ei osannut odottaa oppimistiimejäkään.

3. Formaalin oppimisen sumentuminen
Jos formaali oppiminen määritellään koulutusinstituution järjestämäksi, strukturoiduksi ja todistukseen johtavaksi, oppijan näkökulmasta tarkoitukselliseksi oppimiseksi (JAMK opettajakorkeakoulu 2007), vieläkö esim. oppimisklubien toiminta mahtuu tähän määritelmään? Klubien vetäjät organisoivat toimintaa, johon oppilaitokselta ei tarvita juuri muuta tukea kuin auto kuljetuksiin. Oppijat jopa maksavat iloisesti itse osallistumismaksunsa sellaisiin aktiviteetteihin, joita haluavat käydä kokeilemassa, mutta joita ei ole koulun puolesta järjestetty. Tällaista emme olisi tohtineet heille edes ehdottaa. Eräs klubinvetäjistä linjasi klubitoimintaa siten, että klubeilla tulee olla vapaus tehdä sitä, mikä klubilaisia kiinnostaa ja josta he kokevat hyötyvänsä. Oppilaitos tukee esim. taloudellisesti sitä osaa toiminnasta, joka suoraan liittyy opetussuunnitelman tavoitteisiin. Muun toiminnan klubilaiset rahoittavat itse ja siihen osallistuvat ne, jotka haluavat tai voivat. Niin yksinkertaista se on. Ja nerokasta.

On silti ihan mullistavaa todistaa tällaista mutkatonta ja palavaa tekemisen halua. Ymmärrän toki, että tämä toimintatapa soveltuu erityisen hyvin juuri monen harrastuksiin liittyvälle luontoalalle, mutta vaikea tätä silti on käsittää. Diili on tämä: antakaa te valmentajat meidän tehdä kivoja asioita yhdessä. Seuratkaa ja tukekaa oppimista. Hyväksykää se, että osa tekemisestä menee yleisen hyvinvoinnin ja elämänilon piikkiin eikä niinkään kovan substanssiosaamisen rakentamiseen. Ohjatkaa olennaisen äärelle ja lopulta ammattiosaamisen näyttöihin.

4. Opetuksen rippeet
Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että osa opetuksesta on säilymässä luonto-ohjaajien koulutuksessa. Esimerkiksi luontoalan koneiden ja laitteiden käyttäminen ja huoltaminen varmaankin opetetaan myös ensi syksynä. Tosin siihenkin saattaa tulla uutta intoa ja tuoreutta, jos oppijat vievät yhdessä tekemisen iloisen asenteen mukanaan konehalleillekin.

Itse olen pohtinut, voisiko opetusta "ripotella" sopiviin paikkoihin, ikään kuin integroida tiimioppimiseen vastaavasti kuin esim. kieliopintoja on tuotu ammattiaineiden opintojen sekaan. Ehkä valmentaja-opettaja voi pitää sovittuina aikoina tietoiskutyyppisiä opetustuokioita esim. ajankohtaisista lajeista luonnossa tai lähteä vaellusretkille mukaan tutustuttamaan retkellä kohdattaviin lajeihin. Tai tulla ruokaklubin tilaisuuksiin neuvomaan hyötykasvien käytössä. Tämä onnistuu silloin kun opetettava sisältö on valmentajalla hyvin hallussa. Ulkopuolisia opettajia lienee turha raahata esim. melontaretkelle ulkoilulainsäädännöstä huutelemaan.

Teoria-injektioita suoraan suoneen, on demand