Kaapin paikka

Jo opiskeluaikoina kierrätysneuvojana toimiessani hoimme slogania "tavoitteenamme on tehdä itsemme tarpeettomiksi". Hieman pilke silmäkulmassa sitä sanottiin, koska eihän nyt oikeesti ikinä niin tule käymään. Hihi.

Jos lähtisi etsimään metaforaa ammatillisena opettajana työskentelemiselle, pahimpina päivinä se voisi olla vaikka (luonnonvara-alaan sopivasti) mullikan taluttamista narussa. Ei se mullikka halua sinne, minne sinä olet sitä viemässä. Jos oikeasti ryhdytään voimia mittelemään, häviölle se taluttaja jää. Pitää olla pelotteita ja rankaisukeinoja, joita välttääkseen mullikka suostuu yhteistyöhön. Hylättyjä arvosanoja. Kasvatuskeskusteluja. Valvontailmoituksia. Taluttaja tekee suurimman työn. Mullikka suostuu, vastahakoisesti, mylvien ja silmiään muljautellen. Taluttaja oppii taluttamaan. Mullikka oppii tottelemaan. Jos oppii.

No sittenhän on myös toisenlaisia tapoja tarjota ammatillista koulutusta. Tälle meillä tapahtuvalle oppimisen tivolille on vaikeampi keksiä metaforaa. Mieleen tulee kilpapyöräily. Ryhmä pyöräilee hurjaa vauhtia eteenpäin toistensa nopeudesta ja tsempistä hyötyen. Kärjessä pyöräilevä "jänis" vaihtuu ajoittain, jottei kukaan rasitu liikaa tuulen halkomisesta. Toisaalta tästä puuttuu kilpapyöräilyn kiire, kilpailu ja ulkoa asetetut tavoitteet.

Yksikään pyörä ei jää paikoilleen, kun muut liikkuvat

Ehkä osuvampi metafora olisi kellon koneisto. Kun yksi hammasrattaista on lähtenyt pyörimään, toisetkaan eivät jää jumittamaan paikoilleen. Hammasrattaat ovat tiimioppimisen elementtejä, meillä hyvin keskeisinä oppimisklubit. Ensimmäisenä lähti pyörimään eräklubi retkeily-, ohjaamis- ja varustetaitojen toivossa. Pian seurasi kalaklubi, jota motivoi into kalastamiseen ja halu jakaa siihen liittyvää osaamista. Ruokaklubi vielä hieman nitisee käynnistyen hitaammin, mutta erkkaklubi lähti pyörimään vimmatusti tavoitellessaan erityisryhmien luonnossa ohjaamisen osaamista. Koneiston täydellinen toiminta tuntui vielä kuitenkin kaipaavan jotain - on syntymässä myös "aktiviteettiklubi", foorumi erilaisten luontoaktiviteettien harjoitteluun ja ohjaamiseen.

Entä se kellotaulu? Sen viisarit näyttävät ammatillisen osaamisen ja oppimistaitojen kasvua koko tiimillä. Vaikka yksittäisiä hammasrattaita pyörittävät eri tyypit innollaan ja aktiivisuudellaan, oppimisesta pääsevät nauttimaan kaikki, jotka mukaan uskaltavat. Valmentaja on ehkä se, joka vetää kellon aina uuden tiimin aloittaessa (tai huolehtii, että joku sen vetää). Hän on kelloseppä, joka on yhdessä opiskelijoiden kanssa suunnitellut tämän koneiston. Hän myös kulkee rasvakannu kädessä ja ruikkaa siitä tarvittaessa tilkkasen sopivaan kohtaan rattaan jumiuduttua.

No nyt kun minun ei tarvitse enää kiskoa rimpuilevaa mullikkaa narun päässä, oma toimenkuvani on hieman hukassa. Olen mm. luvannut valmentamalleni tiimille lähes kaikki tälle keväälle minulle merkityt opetustunnit heidän parhaaksi katsomaansa käyttöön, mm. klubitoimintaan. Erkkaklubi onkin jo sopinut ensimmäiset oppimistilaisuudet oppituntieni ajaksi. Klubin vetäjä kyseli klubille perustetussa FB-ryhmässä, ketkä ovat lähdössä mukaan tutustumaan tuleviin asiakkaisiin. Minäkin ilmoittauduin, vaikka kysäisinkin leikkisästi että tarviiko sitä nyt erikseen sanoa. Klubin vetäjä totesi, että tarvitsee. Muistutti vielä, että "olethan lähdössä sinne kuitenkin klubilaisena!" MINULLE NÄYTETTIIN KAAPIN PAIKKA! Oppiminen on nyt erittäin hyvissä ja täysin oikeissa käsissä. Olen tervetullut mukaan, mutta minun ei haluta omivan tätä prosessia. Enkä todellakaan aio niin tehdä.

Tällaista on onnistuminen

Oli pakko oikein kaivaa esiin ryhmänohjaajan tehtävälista ja ammatillisen opettajan perustehtävälistaus. Ei tässä mitään hätää ole. Olen esimerkiksi varannut autoja opiskelijoiden järjestämien oppimistilanteiden onnistumiseksi. Lisäksi olen seurannut Facebookista, minne minun kunakin päivänä tulee lähteä mukaan (opetusjärjestelyiden suunnittelu ja organisointi). Olen myös tykännyt ahkerasti opiskelijoiden julkaisemista suunnitelmista ja ideoista (ammatti-identiteetin kasvussa tukeminen) ja raivannut aikaa ja tilaa tiimin yhteiselle suunnittelulle (okei, siis jättänyt omat PP-esitykseni näyttämättä, mutta tiimityötaitoihin kasvattamista joka tapauksessa). Lisäksi olen varmistanut, että opiskelijat osaavat seurata tarkennettua moduulisuunnitelmaa. Tämä olikin helppoa toteuttaa luopumalla tarkennetusta modulisuunnitelmasta oikeastaan kokonaan. 

Apua, mitä on tapahtunut jaksojärjestelmälle? Entä miten tehdään lukkarit
tällaiselle modulisuunnitelmalle? Entä miten modulisuunnitelmaan merkitään
työssäoppimisjaksot, jotka toteutuvat jokaisella oppijalla eri aikoina?

Etsin erästä Aaro Hellaakosken runoa, joka sopii tähän tunnelmaan. En ole varma, onko tämä sanatarkka versio, mutta tällaista tämä valmentajana olo tällä hetkellä on:

Auringon silmä katsoo rävähtämättä

liikkumatonta maailmaa. 

Kuuletko silloin kaukaisen humahduksen

kautta mäkien, metsäin ja aukeitten rantain?

- Kevät saapuu, kevät saapuu!

Sen ratsut nelistävät ylitse heräävän maan,

laukaten kepeästi, kuin lentäen, 

harja hulmuten tulta, jotta silmäsi sokaistuvat. 

Oletko valmis silloin?
Tahdotko hypätä ohitsekiitävän hetken selkään?
ilman satulaa, 
ilman ohjia, 
taidatko laskea ylitse heräävän maan?