Päästä taito irti!

Olen aika varma, ettei minun tarvitse enää koskaan opettaa töissä nuotion tekoa. Ellen sitten välttämättä itse halua. Olen laskenut tämän taidon irti.

Luonto-ohjaajien osaamisen ydintä on se ohjaaminen. Ohjaamista kannattaa ja pitää harjoitella aina, kun siihen vain on mahdollisuus. On yletöntä tuhlausta käyttää näitä harjoittelumahdollisuuksia opettajiin. Mieletöntä! Kaikkihan sen tietävät, että taidon oppii parhaiten, kun sitä opettaa toisille. Silloin on todella ymmärrettävä ja osattava perustella ja sanoittaa oma tekemisensä. Tällaiset arvokkaat mahdollisuudet kannattaa ihan oikeasti antaa oppijoille. Aina.

Tässä on lumikammi, jonka rakensi oppija
jolla oli seuraavana päivänä lupa
opettaa lumikammin rakentamista muille

Yksi suuri oivallus taaperruksellani kohti valmentajuutta on ollut se, että ei sen tarvitse olla minä. Joka opettaa. Joka jakaa viisauttaan. Joka näyttää, miten se asia tehdään oikein tai kunnolla. Se kunnolla tekeminen ei ole millään tavalla sen kunnollisempaa jos minä sen teen. Verrattuna siihen, että joku toinen näyttää sen yhtä toimivalla tavalla. Karvas pala niellä, mutta niin se vaan on. Mitään ylimaailmallista hohtoa ei tekemisissäni ole, vaikka minua opettajaksi kutsuttaisiinkin.

Meillä Asikkalassa ovat hommat lähteneet monella tapaa lapasesta. Maailmanlopun meininki, kun oppija vetää innolla talvikalastustunteja omalle ryhmälleen opettajan katsellessa vierestä. Nyt on kuulkaa Pandoran rasia avattu ja maailmanjärjestys keikahtanut päälaelleen. Vilunkipeliä.

Opiskelijat kutsuvat toisiaan koolle tiedättekö OPPIMAAN. Opettajatkin saavat (kai) tulla mukaan. Kaiken maailman oppimisklubeja perustelevat, joissa lähtevät yhdessä keksimään sellaista tekemistä, jossa oppivat haluamiaan asioita. Ravaavat yökaudet pilkkiretkillä ja metsässä haahuilemassa. Huomenna alkaa uusi erkkaklubi, jossa opetellaan ohjaamaan erityisryhmiä luonnossa. Ei me oltu sellaista vielä uskallettu ajatella, mutta kun nämä halusivat. Eivätkä ne kyllä meiltä lupaa kyselleetkään.

Älkää nyt kertoko kenellekään, mutta en
minä näin hyviä kiehisiä
edes osaisi vuolla. Irti on. Taito nääs.
(Kuva: Kirsi Rantanen)

Iltaisin joudun keksimään itselleni harrastuksia, kun ei voi tuntejakaan suunnitella. Oppijat ovat niin innoissaan ohjaamaan toisilleen erilaisia luontoaktiviteetteja, etteivät ne kaikki meinaa kalenteriin mahtua. Yhtään jos hetkeksi töissä herpaannun, oppijat nappaavat niistä keskeneräisistä hommistani kiinni ja tekevät ne loppuun.

Tänään suunnittelimme yhdessä vähän ajatus harhaillen sunnuntain asiakaskeikkaa. Lähdin kesken päivän ops-työpajaan (toki yksi ryhmäläisistä oli luvannut opettaa muille loppupäivän omaa erityisalaansa) ja opiskelijoita jäi vaivaamaan keikkasuunnitelman keskeneräisyys. Olivat sen sitten tehneet loppuun ja julkaisivat FB-ryhmässään. Kauppalistaa myöten täydellisenä. Irti. Myös suunnittelutaidot ovat päässeet irti ja siellä temmeltävät valtoimenaan kuin minkki vesikkopurolla. Mitä tästäkin tulee?

Opettaja voi oppia päästämään taidoistaan irti. Vaikka ne ovatkin hitaasti ja vaivalla työelämässä hankittuja tai pitkinä iltoina kirjoista opeteltuja. Jos niitä ei kukaan muu oppimisyhteisössä osaa, ne voi opettaa jollekulle ja antaa niiden levittämisen hänen vastuulleen. Tai antaa jonkun ottaa se itse haltuunsa, vielä parempi. Kunhan se osaaminen lähtee kiertämään ja kehittymään yhteisössä.

Mitä sitten tehdään hiljaisella tiedolla (tacit knowledge), jota opettajillekin on kertynyt? Niille asioille, jotka "vain tietää", "aavistaa", "tuntee nahoissaan"? Sille tunteelle, että tämä ei nyt mene oikein, vaikken osaa täsmällistä syytä sanoakaan. Osaamiselle, joka tulee selkäytimestä, mutta jota on vaikea kuvailla sanallisesti toiselle? Hiljaisen tiedon voi kääntää valmentamisen työkaluksi. Kun hiljaisen tiedon viestit tunnistaa itsessään, voi ohjata oppijoita tiedostamaan niitä ja kääntämään niitä tietoisiksi perusteluiksi.

Etenkin ohjaamista työkseen tekeville tämä on tärkeää. Jos opetat toiselle taitoa, on pystyttävä perustelemaan erilaiset valinnat. Miten korkealle veneen perämoottori pitää nostaa ajon aikana? Sen kuulee. Mutta MITEN sen kuulee? Millainen se ääni on, jos korkeus on väärä? Ajaminen voi onnistua hienosti, vaikkei sitä osaisi selittääkään. Säädön opettaminen toiselle ei sitten enää onnistukaan. Jos nuotio ei pala kunnolla, suuri osa ihmisistä osaa jotenkin luonnostaan siirtää puita siten, että palaminen tehostuu. MIKSI he siirtävät puita juuri siten kuin siirtävät? Harva osaa sitä selittää. Ehkä siinä on valmentajan paikka. Kysymässä: Miksi?