Alitajunta on iskenyt. Lapsilla se iskee tiheästi ja yllättäen, eikä tietoisuuden ja alitajunnan välissä ole juurikaan suodattimia. Mielikuvitus on totta. Aikuiset kuuntelevat (alitajunnan valtavaan suorituskykyyn verrattuina) hitaasti matelevia tietoisia ajatuksiaan ja kuvittelevat niiden muodostavan heidän koko henkisen potentiaalinsa.
Kerrotaan, että kognitioista vain viisi prosenttia ilmenee tietoisina ajatuksina. Alitajuiset mentaaliset prosessit muodostavat huimat 95 % aivojemme aktiivisuudesta. Se on vähän kuin 32 tuuman televisioruudusta olisi teipattu umpeen kaikki paitsi n. 12 cm kanttiinsa oleva neliö. Vaikea olisi Salkkareiden juonta seurata. Helppo on sortua päätelmään, että kyllä nykyään tajunnasta tulee pelkkää roskaa ja uusintoja.
Olen alkanut saada aamuisin viestejä alitajunnaltani. Todennäköisesti jotenkin suodatettuja, sillä kovin villejä ne eivät ole. Ei yleensä mitään sellaista että "juokse astiapyyhe päässä ympyrää olohuoneessa". Kun herään aamuisin, siis kun tulen unesta tajuihini, tietoiseen mieleeni nousee ratkaisuja ongelmiin. Välillä ne liittyvät asioihin, joita olen miettinyt lähiaikoina paljon ja perusteellisesti, yleensä työasioihin. Joskus löydän vastauksen pieniin eikä kovin ajankohtaisiin ongelmiin. Toissa aamuna sain kaksi ratkaisua: pakasta syksyllä sammalia ja jäkäliä (miten talvisaikaan voi kerrata lajintuntemusta opiskelijoiden kanssa) ja anna opiskelijan lukea vanhoja näyttöraportteja (mistä löydän täsmä-oppimateriaalia, jolla opinnot kesken vuoden aloittanut opiskelija pääsee kärryille alan yritysten kestävän kehityksen käytännöistä).
Tänä aamuna heräsin ajatukseen siitä, että pitää tehdä tiimioppimisen taitojen valmennussuunnitelma oppijoilleni. Ajatus pulpahti todennäköisesti keskusteluista tiimimestarikollegojen kanssa. Puhuimme siitä, miten alamme tässä puolessa välissä valmennusohjelmaa olla tottuneet menetelmään ja oppineet sen työkalujen käyttöön. Siksi olemme pystyneet pysymään asiassa ja keskittymään olennaiseen. Tiimimestareissa tähtäin on tiimissä toimimisen taitoja korkeammalla, valmentamisessa. Silti meiltäkin on kulunut näin pitkään oppia tiimitaitoja ja se on edellyttänyt näin intensiivistä ja raskasta työskentelyä. Tuskinpa ne omat oppijatkaan tätä menetelmää ihan itse tulevat keksineeksi tai kertakokeilusta oppivat.
Viime viikkoina olen yrittänyt kirjoitella uutta opetussuunnitelmaa ja siihen liittyvää ohjaussuunnitelmaa. Ohjaussuunnitelmassa määritellään, millaisia toimia opettajat/valmentajat tekevät eri vuosikurssien kanssa eri vaiheissa vuotta. Ohjaussuunnitelmaan kirjataan tietysti myös se, mitä ohjataan. Kun osaamisperusteisuuden myötä voidaan irtautua opintojaksoista ja oppituntimäärien kyttäämisestä, ohjaussuunnitelmassa on ymmärtääkseni aidosti mahdollista osoittaa valmentajan työtä sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Esimerkiksi opiskelijan valintojen ja oppimisen ohjaamiseen oppituntien pitämisen sijaan. Tai vaikkapa tiimitaitojen tukemiseen ja tiimin valmentamiseen. Tänä aamuna oivalsin (itseni hitaahkoksi tuntien), että pelkkä ajoitus ja karkea ajatus eivät riitä. Pitää vielä miettiä oikein perusteellisesti, miten nämä omat valmennettavani löytäisivät omat voimavaransa ja valjastaisivat ne ammatin oppimisen käyttöön. Siis miten he oppivat esimerkiksi käyttämään dialogia ja käytännön kokemusten reflektointia tiiminsä ja itsensä hyödyksi. Mitä konkreettisia asioita teemme näiden taitojen hankkimiseksi? Mitä siihen fläpille kirjoitetaan?
Olen ehkä aina kokenut itseni huonoksi ideoijaksi. Osaan soittaa jonkin verran pianoa nuoteista, mutten osaa improvisoida yhtään. Olin lapsena aika hyvä piirtämään, mutta masennuin jossain vaiheessa siitä, etten osannut piirtää mitään "omasta päästä", pelkästään mallista. Kun suunnittelen oppitunteja, minun on todella vaikeaa ja raskasta keksiä kikka kolmosia, siis didaktisia ratkaisuja. Mistä ihmeestä minä tällaisen ohjaussuunnitelmankin sitten vetäisen?
Olen kuitenkin huomannut, että oma luovuuteni liittyykin vain hiukan myöhäisempään vaiheeseen luomisprosessissa. En ehkä ole se, joka "heittelee ideoita ilmaan" (kenties liian tiukan itsekriittisyyden vuoksi), mutta saan toisaalta hyvinkin pienistä herätteistä tai idean poikasista kiinni ja osaan lähteä kytkemään niitä osaksi suurempia kokonaisuuksia. On todella paljon helpompaa toimia työryhmän jäsenenä kun tietää, mitä annettavaa itsellä on. Ja että ylipäänsä itsellä on jotain arvokasta annettavaa. Ei tarvitse ahdistua huonoudestaan jossain vaiheessa, vaan voi hyödyntää tiimiläisten vahvempaa otetta prosessin niissä kohdissa. Voin rakentaa sen ohjaussuunnitelman yhdistelemällä toisten ideoita, muuntelemalla vanhoja tuttuja juttuja ja kuuntelemalla kollegoiden tajunnanvirtaa. Pääsen turvaan omalta turvattomuuden tunteeltani.
Minä uskon, että aika monella heikko suoriutuminen johtuu uskomuksista, joita heillä on omista kyvyistään. Kukaan ei ole loistava jokaisen työprosessin kaikissa vaiheissa. Perinteinen koulutusjärjestelmämme kuitenkin koettaa venyttää meitä työn hallitsemiseen itse ja yksin. Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen pohtii uutta, yrityspainotteista koulutustapaa seuraavasti: "Koulussa lunttaaminen on kielletty ja koepaperia suojellaan, etteivät muut näe sitä. Työelämässä taas työkavereilta pitää imeä kaikki tieto, minkä ikinä voi saada. Sosiaalisuus on tärkeää, koska työyhteisöt muuttuvat entistä suuremmiksi. Kun katsotaan loputtomien verkostojen yhteiskuntaa, on aivan keskeinen taito osata surffata siinä verkossa, kerätä tietoa ihmisiltä ja tulla toimeen eri ihmisten kanssa." (19.2.2015, Yle Uutiset Kainuu)
Kenties oppijatkin voivat tulla tiimioppimisen avulla tietoiseksi omista voimavaroistaan ja siitä, miten tiimissä toimiminen voi niitä kasvattaa. Tai oikeastaan siis siitä, miten sitä pikkuista kurkistusreikää omiin voimavaroihin voi rohkeasti suurentaa :) .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti