tiistai 18. marraskuuta 2014

Kuten haluatte

Ei se oppiminen oikein ole lähtenyt lentoon työkaverini kanssa valmentamassamme tiimissä. On ollut hienoja oivalluksia. On tehty NY-yrityksen markkinointia ja kehitelty hienoja tuotteita. Jokin on silti mättänyt, ja aika pahastikin. Tiimiläiset ovat olleet tyytymättömiä,  homma on pudonnut tyhjäkäynnille ja vapaapäiviksi, tyhjän lätisemiseksi. Tyytymättömyys on nostanut rumaa, karvaista päätään. Hieman kapinahenkikin.

Tänään pidimme koko päivän treenit aiheesta oppiminen. Opiskelijoilla oli tosi paljon isoja asioita mielen päällä. Aamupäivä kuitenkin vähän lämmiteltiin aihetta miettien omaa oppimistyyliä, itselle parhaita tapoja oppia, syytä luonto-ohjaajan koulutukseen hakeutumiseen jne. Meistä valmentajista tuntui, että tunnelataus oli suuri ja opiskelijoilla oli tarve saada meidät ymmärtämään, mikä heitä painoi ja huoletti. Se suuri möykky oli kyllä jo aikaisemminkin tullut näkyviin. Kun he eivät tällä hetkellä saa koulutuksesta sitä, mitä ovat siltä toivoneet.

Toki me olimme samaa mieltä. Oppimista ei ole tapahtunut ollenkaan siinä mittakaavassa kuin me valmentajat toivoisimme. Olimme mielestämme luoneet opiskeljoille hulppeat puitteet oppimisen ihmeiden synnyttämiselle. Oma NY-yritys oppimisalustana, kaikki koulun tilat ja välineet käytössä, mahdollisuus teroittaa taidot huippuunsa oikeiden asiakasryhmien kanssa oikeaa rahaa tienaten. Mahdollisuus oppia juuri sitä, mitä kukin haluaa, missä järjestyksessä haluaa, omalla aikataululla. Saa lähteä työssäoppimaan tai yrityksiin benchmarkkaamaan, valmentajat käytössä. Opiskelijoiden mielestä se vain ei ollutkaan yhtään niin siistiä.

Pitkän lounastauon aikana kukin opiskelija mietti viisi osa-aluetta, joita haluaisivat kuluvan vuoden aikana oppia. Ideoita tuli todella paljon. Monipuolisia, tärkeitä aiheita, joita itsekin varmasti toivoisimme heidän oppivan. Edelleenkän en täysin ymmärrä, missä NY-tiimiyritysidea on mennyt kiville. Me olimme vilpittömästi uskoneet toimivamme opiskelijoiden parhaaksi. Se on kyllä ollut tiedossa, ettei yrittäjyys ole mikään suosituin aine. Meistä NY-yrittäjyys on kuitenkin mielekäs ja todentuntuinen tapa oppia yrittäjämäistä toimintaa.

Opiskelijat kokivat, että he haluavat oppia enemmän "kovia" taitoja eikä heitä kiinnosta käyttää koko toista opiskeluvuotta yrittäjyyden opiskeluun. Tosi moni halusi syventää ja kerrata ensimmäisenä vuonna opiskeltuja lajintuntemusta, retkeilytaitoja, erilaisia luontoaktiviteetteja ym. Toivottiin asiantuntevaa, laadukasta opetusta esim. erä- ja selviytymistaidoista. Haluttiin harjoitella alaan liittyviä taitoja keskenään ennen asiakkaiden ottamista kehiin. Haluttiin vaativille retkille ja vaelluksille omalla porukalla. Tai ehkä muiden opiskelijoiden kanssa.

Nämä toiveet ovat perusteltuja ja aitoja. Ymmärrän nyt tiimin lähtökohdat todella paljon paremmin. Toisaalta tunnen piston omassatunnossani. Viime talvi oli poikkeuksellisen vähäluminen ja tämän ryhmän ensimmäinen opiskeluvuosi oli muutenkin hieman erikoinen. Oli opettajavaihdoksia ja -pulaa, osa luontoaktiviteeteistakin jäi kokonaan kokeilematta lumen puutteen vuoksi. Ei siis ole ihme, jos ryhmästä tuntuu oudolta ryhtyä pyörittämään ohjelmapalveluyritystä. Jos omat aktiviteettitaidot ovat kovin kevyet, ryhmillekään ei voi ohjata kuin jotain ihme peltipurkin potkimista. Ei ole kiva myydä sutta ja sekundaa asiakkaille, varsinkaan, jos se ei tunnu edes kääntyvän oppimiseksi.

Jarnon johdatuksella oppimistoiveet putoilivat viideksi teemaksi. Pohdimme vielä iltapäivällä, miten teemoihin käytäisiin konkreettisesti käsiksi. Opiskelijat löysivät hyviä ratkaisuja, esim. yritysvierailut, asiantuntijoiden intensiivijaksot, kokeneempien yrittäjien hyödyntäminen, asiakasryhmillä kokeileminen. Mummolan yläkäytävällä vallitsi suuri huojennuksen ilmapiiri siitä, ettei koko vuoden tarvitse kulua tiimin dialogitilassa jaaritellen ja jahkaillen. Että vuoteen voi kuulua myös muun tyylistä oppimista. Että osaamista saa hankkia lisää ennen kuin on pakko lähteä sitä testaamaan asiakkaiden kanssa.

Treenipäivän päätteeksi juttelimme vielä Jarnon kanssa omista ajatuksistamme. Ei se asiakasryhmien kautta oppiminen ole mikään itsetarkoitus, pääasia että oppimista ja kehitystä tapahtuu siihen suuntaan, joka tiimiläisistä tuntuu mielekkäältä ja tärkeältä. On erittäin hienoa, jos oppiminen jyrähtää käyntiin jättämällä yrityksen asiat vähäksi aikaa hautumaan. On myös kiva ymmärtää, mistä johtui tiimin vastahakoisuus hankkia asiakkaita ja ryhtyä tekemään hommia tosimielessä. Ei se ollutkaan haluttomuutta oppia, vaan haluttomuutta oppia tällä tavalla.

Edelleen silti toivon, että se asiakaskin pääsee mukaan tiimin kuvioihin, mielellään piankin. Selviytymistaitoja on hauska opetella oman mielenkiinnon vuoksi, pitkä vaellus venyttää oman mukavuusalueen rajoja, puukon valmistaminen itse opettaa ymmärtämään tätä luonto-ohjaajan tärkeää työkalua. Luonto-ohjaajan työ on silti asiakaspalveluammatti, jota voi tehdä vain silloin, kun joku on tehdystä työstä valmis maksamaan.

Itselle kaikkein mieluisin tekeminen ei välttämättä ole se, jolla leipänsä päätyy tienaamaan. Esim. kiipeilyä rakastava löytää palkkatyössä itsensä seisomasta varmistusköyden päästä pikkukalliolla eikä liidaamasta huikeita uusia reittejä Olhavalla. Retkeilystä syttyvä ohjaa ehkä koululaisten laavuretkiä eikä Kebnekaisen vaelluksia. Siksi toivoisin, että työn mielekkyys alkaisi löytyä myös siitä elämyksien tuottamisesta asiakkaille. Minustakin lumikenkäily koskemattomalla hangella hämyisessä ikimetsässä on suuri elämys. Kun makaan tampatulla hangella räntäsateessa kaivamassa irti lumen alle kaatuneen kuuseen jumittunutta kolmasluokkalaisen lumikenkää, motivaation on kuitenkin tultava muusta kuin siitä omasta lajisuorituksesta. Työn ilo tuleekin siitä sen kolmasluokkalaisen kiitoksesta ja kiljahduksista, kun hän saa hypätä lumikengillä seuraavaan pehmeään penkkaan.

Mutta hei. Askel kerrallaan. Ensin löydetään se sytyttävä tavoite. Jos tämän tiimin tavoite on saada käsittämättömän hyvät omat taidot, niin hyvä. Seuraavaksi aletaan sitten katsella, miten tästä rakennettaisiin ammatti. Josta maksetaan palkkaa :).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti