Koulutuksen brändääminen onkin mielenkiintoista. Koulutuksen "ostaminen" eli opiskelijaksi hakeminen tapahtuu aika jäykissä systeemeissä, Ainakaan yhteishaussa ei voi hakea suoraan "myyjän" palvelun kautta, vaan on käytettävä oppilaitoksia tasapäistävää opintopolku.fi -palvelua. Oppilaitoksen tai sen alaisen koulutusalan brändin täytyy olla todella vahva, jotta se puskee opiskelijan tajuntaan jopa opintopolku -palvelussa seikkaillessa. Ja jos brändiä on määrätietoisesti luotu ja tehty tunnetuksi, muistaako hakijaparka lomakkeita täytellessään oikean oppilaitoksen ja alan? Vai sataako vaalimamme brändin lisäarvo kilpailijan niskaan?
Lisä- ja erillishaut ovatkin aivan toinen asia. Jos ryhmää ei saada täyteen, alkaakin koulutuspalvelujen markkinointi oppilaitosten omilla kotikentillä. Millaista viestiä siellä kerrotaan? Näkyvätkö arvomme ja hakijalle tarjoamamme hyödyt? Onko koko toimintamme linjassa niiden lupausten kanssa? Miten tulemme huomatuksi ja valituksi? Sillä ensinhän opiskelija valitsee meidät, sitten vasta me hänet.
Hakijoiden houkuttelemisen ohella olemme törmänneet brändin rakentamisen tarpeeseen muissakin yhteyksissä. Tiimioppiminen on toisella asteella vielä aika uutta, mutta meillä käy jo paljon ihmisiä tutustumassa luomaamme koulutusmalliin. Opettajia, opiskelijahuollon henkilöstöä, muiden alojen opiskelijoita, koulutukseen ohjaavien tahojen edustajia.. Mitä kerromme heille iloisen oppimisen tivolista, kuten tätä kuviotamme kutsumme? Itse olen usein huomannut takeltelevani selityksissäni tyyliin "tää kuulostaa varmaan tosi oudolta" tai "tätä on niinku hirveän vaikea selittää mutta tää on niinku hirmu hieno systeemi". Asian ydin ei siis ole itsellenikään selkeä, vaikka olen ollut tätä mallia itse luomassa.
Olen koettanut hahmotella Iloisen oppimisen tivolin tärkeimpiä piirteitä brändikirjekuori -työkalun kautta. Alla on eräs versio siitä, valmentajaparini ja muutamien opiskelijoiden mielipiteillä tuunattuna. Minun ja työparini mielestä hyvin keskeistä mallissa on eettinen ulottuvuus - hyvän ja kullekin oppijalle mielekkään elämän tukeminen. Samoin tuuletamme elinikäisen oppimisen ja vahvan yhteisöllisyyden puolesta, jotka ovat versoneet tiimioppimisen kylkeen kuin itsestään. Ei siinä oikeastaan tarvinnut kuin vastata "joo" parissa strategisessa kohdassa. Esim. "voivatko klubitoimintaan osallistua muutkin kuin meidän opiskelijat" tai "saako retkille tulla mukaan vaikkei kuulukaan juuri siihen ryhmään jolle se on tarkoitettu". Yhtäkkiä meillä on koko ajan kasvava verkosto eri alojen eri-ikäisistä ihmisistä, joita yhdistää halu oppia ja kokea yhdessä. Vähänkö wow.
Näytin tätä mallia tänään parille oppijoistamme. Heistä se oli hyvä, mutta halusivat vielä vahvemmin näkyviin oppijan oman vastuun. Siis sen, että itsellä on vastuu siitä, että oppii ja siitä, miten oppii. Ja sen saa suunnitella itse. Tämä itsenäinen oman oppimisen johtaminen ja vastuun otto on jotain niin mullistavaa, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Oppijat eivät pelkästään tee sitä, vaan kokevat sen todella olennaiseksi osaksi tätä systeemiä. He HALUAVAT päättää itse ja vastuun antaminen lisää heistä homman mielekkyyttä. Ja niin kuin itsekin ihan vilpittömästi kuvittelin "auttavani" opiskelijoita silloin ennen opettajavetoisen koulutuksen aikoina. Kuinka höpsöä.
 |
| Iloisen oppimisen tivolin brändikirjekuori. Tiimioppimisen luuta lakaisee toisen asteen koulutusta :) |
Brändin ytimeen olen kirjoittanut Salpauksen uuden vision "Enemmän kuin koulu". Tänään yritimme lisäksi löytää muotoilua keskeiseksi kokemallemme ajatukselle oppimisen ilon leviämisestä. "Iloisen oppimisen syöpä" ei kuulostanut kovin myyvältä, vaikka kuvaa hyvin sitä omavoimaista leviämistä, jota täällä tapahtuu. Oppimisen ilo tarttuu, se leviää punoen yhä laajempia verkostoja ja "karkaa" meidän valmentajien käsistä. Miettikää, emme pysty mitenkään rajoittamaan oppijoiden oppimista!
Toisaalta tänäkin iltana tiimioppimisen kylkeen syntyneillä klubeilla on ollut oppimassa ja osaamistaan jakamassa yksi jo valmistunut opiskelija sekä yksi aivan täysin ulkopuolelta tullut rouva. Tai eiväthän he ole mitenkään ulkopuolisia, vaan osa tätä verkostoamme. Ehkä tulevaisuuden koulussa varsinaisen "opiskeluajan" merkitys vähenee, samoin tutkinnon suorittamisen. Ehkä oppilaitokselta (meiltä se laitosmaisuus on kyllä karissut roimasti) tullaankin hakemaan omiin ammatillisiin ja kehittymistarpeisiin sopivaa täsmäosaamista, joka onkin sillä oppilaitoksen osaajaverkostolla eikä tietyn oppiaineen opettajalla. Verkostojen osaaminen myös kehittyy ja kasvaa luonnostaan, koska se haluaa kehittyä ja kasvaa.
Hassua, miten toistaiseksi vasta pöytäkirjoissa elävä "Enemmän kuin koulu" on jo alkanut toteuttaa itseään. Mitä mahtaa tapahtua, kun tutustumme Salpauksen sloganiin "Me muutamme maailmaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti