Osaamisperusteisuuden kaaos

1.8.2015 voimaan astuvien ammatillisten perustutkintojen tutkintojen perusteiden (oli pakko kirjoittaa tämä lausehirviö :) ) myötä sukellamme kaaokseen. Opettajat, opiskelijat, opiskelijahuolto, työelämä ja hallinto samalta hyppylaudalta. Nenästä kiinni vaan. Siltä osaamisperusteisen ammatillisen koulutuksen suuri tuleminen ainakin etukäteen tuntuu.

Ainakin itse ymmärrän osaamisperusteisuuden paitsi opintojen ajallisesta mittaamisesta luopumisena, myös opiskelijan kasvavana itsemääräämisoikeutena oppimisen ajan, tavan ja paikan suhteen. Uutta luontoalan opetussuunnitelmaa pohtiessani törmään vähän väliä samaan seinään: systeemiä ei voi rakentaa sen oletuksen varaan, että ryhmän kaikkien opiskelijoiden olisi oltava läsnä suunnittelemissani tilaisuuksissa (olivat ne sitten oppitunteja, valmennuksia tai mitä vain). Meidän on tarjottava runsaasti oppimisen mahdollisuuksia, mutta opiskelijoiden oppimispolut eivät välttämättä kuljekaan niiden kaikkien kautta. Tai eri opiskelijat saapuvat niihin eri aikoina tai eri tavoittein. Eli tiettyä kaoottisuutta on odotettavissa.

Jonkun luonto-ohjaajan haaveammatti voikin löytyä navetalta.
Onko oppimispolku riittävän lavea, jotta se on mahdollista?

Kirjassaan Uncommon service Frei ja Morriss puhuvat paitsi pomminvarmojen palvelumallien rakentamisen, myös asiakkaiden hallinnan ja ohjaamisen puolesta. Asiakkaat osallistuvat aina palvelujen tuottamisen prosessiin, halusimme tai emme. Etenkin koulutuspalvelujen tuottamisessa asiakkaat (siis opiskelijat) ovat avainroolissa ja heidän ohjaamisensa on onnistumisen edellytys. Frei ja Morriss kuvaavat asiakkaita sanoin "Unpaid, Untrained, Unmotivated Employees". Myös koulutuspalvelujen asiakkaat ovat tietyllä tavalla epäluotettavia ja tekevät opettajien mielestä usein vääriä asioita. Tämä johtuu kirjoittajien mukaan siitä, että he eivät ole sitoutuneet yrityksen tavoitteisiin ja pelisääntöihin eikä heidän motivoimisessaan voi myöskään käyttää esim. rahaan tai asemaan liittyviä kannusteita.

Myös ammatillisessa koulutuksessa törmäämme jatkuvasti seuraaviin Frein ja Morrissin esittämiin muuttujiin, jotka liittyvät opiskelijoihin:

1. Ajoitus: Kaikki opiskelijat eivät halua palveluja samaan aikaan eivätkä silloin, kun oppilaitokselle sopisi. Koulumaailmassa tämä näkyy esim. näyttöjen ruuhkautumisena keväälle juuri ennen valmistumispäivää ja vuosia sitten rästiin jääneiden kurssien uskomattomana suoritusintona esim. opiskeluajan päättymisen lähetyessä. Toisaalta joku on aina ollut töissä, sairaana tai krapulassa silloin, kun jokin tärkeä aihe on koulussa opetettu. Joku haluaisi aloittaa opiskelut kesken lukuvuoden. 
2. Tarpeet: Opiskelijat haluavat eri asioita koulutukselta. Jokaisella on yksilöllinen taustansa ja tavoitteensa. Jollain on tähtäimessä raudanluja ammattitaito, joku haluaa säilyttää oikeutensa erilaisiin tukiin, jotkut haluavat saada kivoja taitoja harrastuksiensa tueksi. 
3. Kyvykkyys. Opiskelijoiden valmiudet, tieto- ja taitotaso, fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet vaikuttavat valtavasti siihen, millaista palvelua he tarvitsevat esim. opettajilta. Joku etenee määrätietoisesti ja oma-aloitteisesti tavoitteitaan kohden, hankkii itse työssäoppimispaikkansa ja seuraa esim. opintosuoritusmerkintöjään säännöllisesti. Toisille päivittäinen kouluun herääminen osoittautuu ylivoimaiseksi haasteeksi, eikä esimerkiksi terveys kestäkään opiskelun tuottamia paineita. Tai voisiko opettaja aamuisin soittaa ja muistuttaa, että piti tulla kouluun?
4. Vaivannäkö/panostus: Jokainen opiskelija päättää itse, millaisen roolin he ottavat opiskeluprosessissaan. Toiset ovat valmiita esim. hankkimaan itse tietoa ja hakeutumaan sellaisten harrastusten pariin, jotka auttavat tulemaan ammatissa entistä paremmaksi. Toiset... no, eivät. 
5. Mieltymykset: Jokaisella opiskelijalla on oma käsityksensä siitä, millainen koulutuspalvelu on laadukasta. Joku arvostaa asiantuntijoiden luentoja, toinen haluaa oppia tekemällä ja kokeilemalla. Jonkun mielestä rento ilmapiiri on mahtavaa, toinen kokee sen velttoiluna ja tehottomuutena. 

Näistä viidestä muuttujasta syntyvää kaoottisuutta voi Frein ja Morrissin mukaan hallita kahdella tavalla. Voi joko vähentää asiakkaiden valinnanvaraa tai pyrkiä sopeuttamaan tarjottu palvelu kaaokseen. Valinnanvaran rajoittaminen (esim. tarjoamalla vain tiettyjä tutkinnon osia tai tietyt kurssit vain kerran vuodessa) saattaa tehostaa toimintaa, sopeuttaminen (esim. verkkokurssit, työssäoppimisen joustavat toteuttamistavat) taas parantaa palvelua.

Yhdestä tulee melontaopas. Toisesta tulee ehkä karjatilan emäntä.
Miten palvelemme heitä ja miten saamme heidät palvelemaan omaa ja toisten oppimista?

Osaamisperusteisuus on selkeä askel kohti suurempaa valinnanvaraa. Samaan aikaan pohditaan, miten ammatillista koulutusta voidaan yleensäkään toteuttaa kutistuvalla rahoituksella. Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä ryhtyä toteuttamaan oikeasti yksilöllisiä opintopolkuja tässä tilanteessa, kun se todennäköisesti edellyttää erittäin järeää panostamista opiskelijoiden ohjaamiseen. Mutta hei - tiimioppiminen.

Minusta näyttää yhä selvemmältä, ettei perinteinen oppitunteihin ja opintojaksoihin perustuva opetus voi enää riittää vastaamaan näihin tarpeisiin. Tai ei se monen opiskelijan kohdalla ole riittänyt enää pitkään aikaan. Moni kelkasta pudonnut opiskelija on nostettu kyytiin pelkästään opettajien myötätunnon ja ammattietiikan voimalla, vaikka oppilaitoksen toimintamalli ei sitä oikeastaan tukenutkaan. Näin ei pitäisi olla. Ei koulutuspalveluja voi rakentaa yksilöiden venymiskyvyn, erityisen lahjakkuuden tai loppumattoman velvollisuudentunnon varaan. Toisaalta se jatkuva venymisen tarve niiden enemmän apua tarvitsevien kohdalla on tarkoittanut vähemmän joustonvaraa nopeammin eteneville.

Opettaja saa palkkansa pääosin oppituntien pitämisestä. Entä jos joku opiskelija ei syystä tai toisesta opikaan tarvitsemiansa asioita vaikka oppitunnit on pidetty sovitulla tavalla? Nykyisessä järjestelmässä se tarkoittaa aina opettajalle lisätöitä, korvaavien tehtävien keksimistä, lukuisia ohjauskeskusteluja, ohjaajan palveluiden järkkäilyä opiskelijalle, palavereja, turhautumista, Joka tapauksessa hätäisesti ja vähän vastahakoisesti kokoon raavittua koulutuspalvelua opiskelijalle.

Miten pieni ryhmä on liian pieni?
Vai voiko säästää yhtäällä ja panostaa toisaalla?

Omassa oppilaitoksessani hakijamäärät ovat pitkään olleet alhaiset. Kun ryhmät jäävät vajaiksi, sisään otetaan myös todella huonosti motivoituneita hakijoita. Silloin syntyy houkutus kuvitella, että asiat olisivat paremmin, jos vain pääsisimme valitsemaan opiskelijamme suuresta, taitavien ja motivoituneiden hakijoiden joukosta. Aika suuri osa yllä esitetyn listan muuttujista kuitenkin säilyisi. Myöskään ne "hyvät" opiskelijat eivät ole toistensa kopioita eivätkä hekään ole immuuneja elämän eteen heittämille yllätyksille.

Opettajan arki on alkanut kirkastaa mielessäni tiettyjä teesejä osaamisperusteisen koulutuksen järjestämisestä:

1. Oppimisympäristön on oltava täyteläinen
Oppimismahdollisuudet eivät voi/saa olla mallia "once in a lifetime". Ammatillisessa koulutuksessa pitää olla täysi hässäkkä päällä. Oppilaitoksessa pitää olla käynnissä eri koulutusalojen töitä jatkuvalla syötöllä. Niiden lisäksi on oltava erilaisia toistuvia ja säännöllisiä oppimistilaisuuksia, johin kukin voi tulla mukaan, kun hänellä on tarve oppimiselle. Siis samaa asiaa on voitava oppia usealla eri tavalla ja eri aikoina. Esimerkiksi luonnontuntemukseen jääneitä puutteita voi paikkailla seuraavan aloittavan ryhmän oppituntien yhteydessä mutta myös vaikkapa osallistumalla luontopolkuprojektiin.

Luontoalalla luonto-ohjaajan töitä voi tehdä koulun tiloilla ja varusteilla, oppimisalustana NY-yritys tai pdeagoginen osuuskunta. Toki työtä voi tehdä pelkästään oppimismielessäkin, harjoituskeikkojen kautta. Puitteet ovat hyvät ja kehittymässä, asiakasvirtoja pitää saada merkittävästi lisää.

Muita oppimistilaisuuksia tulevat olemaan esimerkiksi:

• eri tutkinnon osien osaamisvaatimuksien ympärille kokoontuvat klubit (esim. erä-, laji-, opas- ja ruokaklubit)
• valmennukset (esim. TOY -valmennus)
• oman tiimin treenit (1-3 kertaa viikossa opintojen vaiheesta riippuen)
• "pätevyyskurssit" (esim. ensiapu, työturvallisuus, melonta- tai köysitoiminnanohjaajaksi valmistava koulutus, vuokraveneenkuljettajatutkinto, siis kurssit, joiden käymistä edellytetään jonkin muodollisen pätevyyden saavuttamiseksi)
• projektit (esim. luontopolun kunnostus, näyttelyiden rakentaminen, tietyn kansallispuiston alueen hoito, luontokerhon ohjaaminen, partioleirin suunnittelu)
• opetus (esim. opintoretket, luennot, ohjatut harjoitustyöt, kenttäkurssit, maastoretket)
• työssäoppiminen (josta osan voi tehdä koulun yritysalustoilla, osan alan muussa työelämässä)
• jne.

2. Tarvitaan suunnitelmallista, intensiivistä ohjausta

Sellaisia opiskelijoita ei ole olemassa, jotka osaisivat jo ennestään toimia tällaisessa oppimisympäristössä, etenkään itseohjautuvasti. Emmehän me itsekään vielä tiedä, miten systeemi tulee toimimaan. On siis varauduttava moniin takapakkeihin ja suunnan muutoksiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lähtisimme soitellen sotaan. 

HOPSin tai oppimissopimuksen laatimiseen on käytettävä runsaasti aikaa heti opintojen alussa. Sen on elettävä arjessa mukana jatkuvasti, sitä pitää siis päivittää ja sen toteutumista arvioida. Tämä ei tapahdu itsestään. Opiskelijaa on ohjattava henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa. On autettava keksimään, miten näihin tavoitteisiin voi päästä. On myös seurattava säännöllisesti sekä yksilön että tiimin tavoitteiden saavuttamista. Opettaja tai valmentaja auttaa sekä tähtäämisessä että jousen jännittämisessä, jos saalista ei muuten tule. Tällaisia ohjauskäytäntöjä meillä ei tällä hetkellä oikein ole, vaan olemme ohjanneet reagoivasti. Vanha tuttu ryhmänohjaus on jäänyt tiimioppimisvuodelta oikestaan pois. Tiimin tarjoama tuki jäsenilleen sekä valmentajan tiettyyn, ajankohtaiseen tarpeeseen suunnittelemat treenit hoitavat osan ohjaustarpeesta. Lisäksi tarvitaan varmasti muita käytäntöjä, esim. henkilökohtaisia keskusteluja, joissa katsotaan, missä kohdassa ollaan etenemässä kohti omia unelmia. 

3. Tarvitaan suurempi kuvio
Luonto-ohjaajaopiskelijoita on tulevaisuudessakin todennäköisesti vähän. On yksi ryhmä ykkösiä ja toinen kakkosia. Satunnaisia kolmannen vuoden opiskelijoita. Koko Asikkalan toimipiste kärsii pienistä hakijamääristä ja on suuri tarve keksiä selviytymiskeinoja. Noin kolmenkymmenen opiskelijan ja kahden opettajan/valmentajan voimin on vaikea saada aikaan tuota täyteläistä oppimisympäristöä. Useamman koulutusalan yhteistyön kautta se olisi jo helpompaa. Vielä parempi, jos voisimme tehdä yhteistyötä esim. Lahdessa tarjottavien koulutusalojen kanssa. Jos koulutuksestamme tulee kuin luokaton lukio, jossa oman "kotiryhmän" merkitys vähenee, myös opiskelijaryhmät pirstaloituvat ja opetuksen järjestämisestä tulee hyvin vaikeaa.

Suuremmalla kuviolla tarkoitan myös perinteitä ja jatkuvuutta. Meidän koulutusmallimme ei voi olla pelkästään yhden tiimin aivotusten varassa. Tarvitaan yhteisiä projekteja, toistuvia rutiineja, tapahtumia, rituaaleja, jatkuvaa kehitystyötä. Jos tiimit vastaavat oppimisestaan ja tekemisistään vain toisilleen ja omalle valmentajalleen, jäämme ajelehtimaan. Jotenkin on pystyttävä synnyttämään tunne, että yhteisen hyvän eteen tehty työ koituu hyödyksi myös itselle. Eikä pieni altruismikaan ole pahitteeksi kenellekään.


Olen melkein innoissani ohjaussuunnitelmasta, joka meitä on pyydetty opetussuunnitelmatyön yhteydessä tekemään. Siis vihdoinkin opettajan työ voidaan käsittää muunakin kuin oppituntien pitämisenä! Johan sen Bennettkin tiesi jo 1970 -luvulla (ks. kuva alla), ettei suoritteiden määrää mittaamalla saada minkäänlaista kuvaa toiminnan vaikuttavuudesta. On siis hienoa, jos opettaja voi käyttää työpanoksensa tukemalla siellä, missä tukea eniten tarvitaan ja löysäämällä tukea sieltä, missä oppimista tapahtuu muutenkin.

Claude Bennettin vuonna 1979 esittämä malli neuvontaohjelmien vaikuttavuuden arvioinnista.
Alimmalla tasolla voidaan mitata esim. käytettyjä resursseja (esim. opettajan työaika),
seuraavaksi alimmalla suoritteita (esim. opetustunnit). Todellista vaikuttavuutta
alkaa syntyä vasta tasolta 4 alkaen.