Shine on, you crazy diamonds!

Kesällä vähän jännitti. Valmentamani ryhmä otti keväällä tiimioppimisen omakseen ja loi upeita uusia kuvoita, esimerkiksi oppmisklubit. Ei kevät mitenkään ongelmattomasti sujunut. Paljon sovittua jäi tekemättä, varmasti tärkeitäkin asioita. Ei opeteltu lintuja. Kalatkin taisivat unohtua. Luontopolku jäi kesäksi keskeneräiseksi. Ei ehditty Isojärven kansallispuistoon, ei melontaretkelle, ei kiipeilemään. Joku keskeytti opintonsa, koska ei kokenut saavansa loputtomista check in -kierroksista mitään.

Kesäloma, ja tiimi pyrähti tahoilleen sitä viettämään. Moni jatkoi ammatillista kasvuaan kesätyössäoppimisen kautta. Itsekin ajattelin muita asioita ja vietin kesää perheeni kanssa. En tehnyt yhtään töitä, mitä nyt opiskelijoita kalastelin uuteen ryhmään.

Mietin silti, mitä valmentamalleni tiimille tapahtuisi, kun he kokoontuisivat kesän jälkeen taas yhteen. Kymmenkunta aivan erilaista ihmistä, omine haaveineen ja tavoitteineen. Kömpelöhkö valmentaja. YT-neuvottelut ja raskaat irtisanomiset tulossa oppilaitokseen. Arjen hankaluuksia.

Breathe, breathe in the air

Don´t be afraid to care

Leave but don´t leave me

Look around and choose your own ground

Pink Floyd/Breathe

Vaan sieltä ne timantit taas saapuivat. Ottivat ensimmäisestä päivästä lähtien tilanteen haltuunsa ja lähtivät laukkaamaan (tiimi)oppimisen polkuja eteenpäin. Tiimini on pääosin ollut koulunpenkillä vasta tämän viikon, siis neljä päivää. Maanantaina suunniteltiin ja otettiin yhteyttä tuleviin asiakkaisiin. Tiistaina vietettiin päivä Harmionkalliolla kiipeilyn parissa. Keskiviikkona osa oli erityisryhmäklubin kautta tutustumassa erityisryhmien liikuntaan kansainvälisessä seminaarissa, mukana myös juuri aloittaneita opiskelijoita, jotka jo imeytyivät mukaan klubien toimintaan. Tänään oli syksyn ensimmäinen asiakaskeikka, kehitysvammaisten asiakkaiden kesäinen virkistyspäivä peleineen ja keittolounaineen. Osa meloi tyynellä, helteisellä Päijänteellä ja suunnitteli ensi viikon melontaretkeä. We´re back in business.

Minusta tuntuu, että olemme jonkin oikean ja suuren äärellä täällä Asikkalassa. Muistan, kuinka joskus varovaisesti toivoin, että opiskelijat voisivat ehkä olla hiukkasen aktiivisempia opiskelun suhteen. Jos vaikka vähän osoittaisivat kiinnostusta siihen, mitä ja miten oppivat. Ehkä itse keksisivät kivoja työssäoppimispaikkoja, joissa olisivat työstään innostuneitakin. Tuskin kuitenkaan sentään. Eihän ennenkään.

What shall we use to fill the empty

Spaces where we used to talk

How shall I fill the final places

How shall I complete the wall

Pink Floyd/Empty Spaces

Nykyään mietin usein töissä, mitä siellä oikein tapahtuu. Ja itse asiassa kyselen ohi kiitäviltä oppilailta että "mitäs te hei oikein puuhaatte?" Heillä on keikka. Heillä on asiakkaita. He ovat lähdössä klubin retkelle. Ovat tekemässä suunnitelmia. Ovat lähettämässä laskuja. Ovat kokeilemassa yhtä juttua. Oppimisen asiat ovat niin hyvin. että melkein leijun.

Kummallisinta ei kuitenkaan ehkä ole tämä oma-aloitteisuus, motivaatio ja into, joka täällä vallitsee. Eniten ihmettelen sitä, miten oikeita asioita täällä opitaan. Silloinkin, kun oppimisen sisältöön ja tavoitteisiin puututaan hyvin vähän. Vaikka tiimioppimisen työkalut ovat meillä vielä vähän hennosti käytössä, kokemus kääntyy juuri oikeanlaiseksi osaamiseksi. Ne oikeat asiat huomataan, kun oikeasti ja tosissaan tehdään.

Ammatillisen koulutuksen valmentajana väläyttelen välillä keskeisiä asioita, joiden olemassaolosta tai merkityksestä tiimin on siinä vaiheessa tärkeää tietää, esim. turvallisuusasiakirjoista, lainsäädännöstä tai verkostoista. Mutta milloin pitää sanoa, milloin taas antaa tekemisen karahtaa kiville? Ainakin turvallisuus on asia, josta ei tingitä. Jos jokin teko on vähällä vaarantaa tiimiläisten tai heidän asiakkaidensa turvallisuuden, valmentaja mätkäyttää sen pöydälle ratkaistavaksi. Jos kyseessä on vain vähän höpsö tai tehoton tapa tehdä asioita, tehkööt vaan.

Ihmeellisiä asioita. Eivät sinänsä ihmeellisiä ihmisten tekemiksi, vaan ihmeellisiä ammattikoulussa tapahtuviksi. Jos kaikissa muissakin ammattikoululaisissa kaikissa muissa ammattikouluissa on tällaista potentiaalia, miten ihmeessä olemme onnistuneet sen niin tehokkaasti tukahduttamaan?

And no one showed us to the land

And no one knows the wheres or whys

But something stirs and something tries

And starts to climb towards the light

Pink Floyd/Echoes